Piispa Jari Jolkkonen: Israelin ja Palestiinan konfliktista on vain yksi tie ulos

Kuopion hiippakunnan piispa on seurannut Lähi-idän ruutitynnyrin tilannetta jo vuosia. Hän suree etenkin alueen kristittyjen tilannetta.

Dokumentti Franciscus Assisilaisen elämästä ja vaikutuksesta.
Piispa Jari Jolkkonen tuntee Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin. Hän oli aikonut matkustaa alueelle seuraavan kerran ensi vuoden alussa. Arkistokuva. Kuva: Luterilaisen kulttuurin säätiö
  • Petri Karvinen

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen kertoo olevansa järkyttynyt Israelissa sunnuntaina alkaneista väkivaltaisuuksista.

Jolkkonen on seurannut Israelin ja Palestiinan välistä konfliktia läheltä jo kauan. Hän on tehnyt alueelle useita virkamatkoja, joista viimeisimmän tämän vuoden tammikuussa.

Jolkkosen on vienyt maahan kirkollinen yhteistyö paikallisen evankelisluterilaisen kirkon kanssa.

– Suomessa on joskus vaikea muistaa, että viiden miljoonan palestiinalaisen joukossa on tosi paljon rauhantahtoisia ihmisiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kristityt, jotka ovat jääneet alueella yhä pienempään vähemmistöön, Jolkkonen sanoo.

Jolkkonen pelkää, että lähiviikkoina Israelissa ja Palestiinassa kuolee tuhansia ihmisiä. Erityisen veriseksi hän ennakoi niin sanottua pohjoista rintamaa, jossa äärijärjestö Hizbollah on jo iskenyt Israeliin kranaatein ja raketein.

– Pitkällä tähtäimellä ainoastaan kahden valtion malli voisi tuoda alueelle rauhan, Jolkkonen sanoo.

”Fatahille pitäisi antaa voittoja”

Kahden valtion mallilla Jolkkonen tarkoittaa ratkaisua, jossa sekä Israel että Palestiina eläisivät itsenäisinä, toisistaan riippumattomina. Mallin taakse ovat asettuneet niin Euroopan Unioni, Yhdysvallat, Venäjä kuin Israel ja Palestiinakin.

Kartalla Israel, Länsiranta, Gaza, Jerusalem, Ramallah ja Tel Aviv.
Tällä hetkellä Israelin ja Palestiinan kartat näyttävät tältä. Kuva: Harri Vähäkangas / Yle, MapCreator, OpenStreetMap

Käytännössä malli ei ole kuitenkaan ollut lähellä toteutumista sitten Israelin pääministeri Jitzhak Rabinin vuonna 1995 tapahtuneen murhan.

– Minun mielestäni Israelin hallituksen pitäisi antaa jonkinlaisia poliittisia voittoja palestiinalaisten valtapuolue Fatahille, Jolkkonen kommentoi.

– Silloin Palestiinan nuoret näkisivät, että neuvottelujen tie kannattaa ja voi edistää asioita. Kun tätä signaalia ei anneta, voi Hamasin ja väkivallan kauhistuttava tie näyttää oikealta, hän jatkaa.

Jolkkosesta on sääli, että kristittyjen määrä konfliktialueella on vuosikymmenten mittaan vähentynyt. Piispa pitää heitä Israelin ja Palestiinan tasapainottavana voimana, joita on syytä tukea.

– He ovat palestiinalaisia alkuperäisasukkaita ja kärsivät sekä Israelin että äärijärjestöjen toimista. Kristittyjen joukosta voisivat kasvaa Lähi-idän rauhantahtoiset johtajat.

Mitä ajatuksia Israelin ja Palestiinan tilanne herättää? Voit keskustella aiheetsa 10. lokakuuta kello 23:een saakka.