Amerikansuomalaisen Hanna Pylväisen 1850-luvun Saamenmaalle sijoittuva romaani The End of Drum-Time on viiden finalistin joukossa yhdysvaltalaisen National Book Awardin saajaksi. Voittaja julkistetaan 15. marraskuuta. Palkinto on yksi Yhdysvaltojen tärkeimmistä kirjallisuuspalkinnoista.
Romaanissa Pylväinen kertoo fiktiivisen tarinan ruotsinsaamelaisesta papista Lars Levi Laestadiuksesta ja hänen tyttärestään. Laestadiuksen mukaan on nimetty luterilaisen kirkon herätysliike lestadiolaisuus.
Philadelphiassa asuvan Hanna Pylväisen, 38, äidin ja isän isovanhemmat ovat kotoisin Suomesta.
– Olen aina ajatellut itseäni amerikansuomalaisena, hän kertoo videopuhelussa.
Pylväinen kasvoi lestadiolaisessa perheessä detroitilaisessa lähiössä Michiganissa. Pohjois-Amerikan vanhoillislestadiolaisten kirkko Laestadian Lutheran Church on läheinen Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen kanssa.
– Kuuntelimme esimerkiksi saarnoja suomeksi. Minulla on sanavarastoa, joka liittyy kirkkoon. Kirkko oli osa sitä, mikä piti perheemme suomalaisena.
”Ei ollut mahdollista jatkaa teeskentelyä”
Pohjois-Amerikan vanhoillislestadiolaisten kirkko identifioi itsensä suomalaiseksi, ja suomalainen kulttuuri ja kieli olivat osa arkea. Virsiä laulettiin suomeksi ja puhumassa kävi pappeja Suomesta.
Hän itse kuitenkin jätti lestadiolaisuuden 21-vuotiaana.
– En uskonut siihen, mitä he saarnasivat. Uskoin, että minun on oltava rehellinen itselleni. Ei ollut mahdollista jatkaa teeskentelyä, hän kertoo.
Perhe on edelleen erittäin tärkeä Pylväiselle. Välit pysyivät hyvinä siitä huolimatta, että hän jätti lestadiolaisuuden.
Pylväinen pitää uskonnollisia juuriaan rikkautena. Perhetausta on jopa vaikuttanut hänen uravalintaansa.
– On mahdollista, että lestadiolaisuuden takia minusta tuli kirjailija.
Kristityt halusivat eroon saamelaisten uskomuksista
Pylväisen lapsuuskodissa ei ollut televisiota, joten hän luki paljon kirjoja. Hän alkoi itse kirjoittaa opiskeluaikoinaan, jolloin hän osallistui kirjoituskurssille ja ymmärsi, että hänellä on jotakin sanottavaa. Myöhemmin hän opiskeli kaunokirjallisuutta Michiganin yliopistossa. Opinnäytetyön kautta syntyi ensimmäinen romaani We Sinners (2012, Me syntiset, ei suomennettu).
Se kertoi kasvuajasta lestadiolaisperheessä.
Ensimmäistä kirjaansa tehdessään Pylväinen alkoi myös tutkia lestadiolaisuuden historiaa. Hän tapasi uskontotieteen emeritusprofessori Juha Pentikäisen matkustaessaan Helsinkiin vuonna 2008. Tämä kuvaili Pylväiselle, että kristityt halusivat saamelaisten jättävän omat uskomuksensa.
Saamelaisille se oli the end of drum-time eli rumpuajan loppu. Tästä tuli Pylväisen seuraava kirjan nimi.
– Se oli kaunis ilmaus, jota en voinut ymmärtää. Se sisältää surua. Tiesin, että haluan tietää lisää.
Samalla matkalla hän kävi ensimmäisen kerran Kaaresuvannossa kirkossa, jossa Laestadius aikoinaan saarnasi.
– Tajusin, että täältä perheeni on tullut. Tämän takia olen nyt täällä, ja tämän takia oli se perhe amerikkalaislähiössä.
Hän teki valtavan taustatyön perehtyessään saamelaiskulttuuriin.
– Työ vei kauan, koska minulla oli niin paljon opittavaa historiasta ja politiikasta. Luin vanhoja päiväkirjoja, Laestadiuksen saarnoja ja hänen omaelämäkertansa.
Saamelaisten asema Suomessa järkytti
Pylväiselle opetettiin nuorena Yhdysvalloissa, että Suomi on tasa-arvoinen maa. Hän pettyi ymmärtäessään, että saamelaisten asemassa oli paljon parannettavaa, kuten myös Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen asemassa.
– Järkytyin, kun tajusin, kuinka saamelaisia kohdellaan Suomessa.
Pylväinen on kuullut saamelaisilta ystäviltään, että heitä on väheksytty ikävästi Suomessa.
– Jossakin vaiheessa ystäväni ilmaisi huolensa, että minä ajattelisin, etteivät he ole yhtä älykkäitä. Tämä järkytti minua. Moni näistä ihmisistä puhuu neljää kieltä. Arvostan heitä valtavasti.
Pylväisen kokemus on, että suomalainen kulttuuri näkyy saamelaisissa kodeissa. On marimekkoa ja muumimukeja.
– Mutta se ei mene toisin päin: ihmisten pitäisi tietää, kuka on Nils-Aslak Valkeapää, pitäisi tuntea joikuja. Sekin on suomalaisuutta.
Valkeapää oli muun muassa muusikko, säveltäjä ja kirjailija sekä tunnettu saamelaiskulttuurin edistäjä.
– Jos et ole saamelainen, on helppo ajatella, että kyse on rahasta, maanomistuksesta ja vastaavista asioista. Mutta kyse on ihmisistä ja siitä, että kansa ja elämäntapa ovat elossa.
Kirjailija asui saamelaisten luona
The End of Drum-Time kertoo siitä, kuinka saamelaiset auttoivat synnyttämään lestadiolaisuuden, Pylväinen kuvailee.
Laestadiuksen innoittamana moni saamelainen liittyi mukaan lestadiolaisten joukkoon.
Kirja kertoo kulttuurien yhteentörmäyksestä rakkaustarinan kautta. Tarinassa Laestadiuksen tytär Willa ja poropaimenen poika Ivvár rakastuvat.
Pylväinen vieraili Lapissa kuusi kertaa kymmenen vuoden aikana kirjaa työstäessään. Hän asui erään poroja hoitavan saamelaisperheen kanssa sekä taiteilija Nils-Aslak Valkeapään kotimuseossa, joka on myös taiteilijaresidenssi.
Ennen kirjan tekemistä Pylväisellä ei ollut erityistä suhdetta Lappiin, vaikka hänen isänsä sukua asuu Lapin Muoniossa.
– En tiennyt etukäteen mitään saamelaisista. Minulla oli hyvin amerikkalainen näkökulma. Toisaalta se oli hyödyllistä: minulla ei ollut odotuksia ja ennakkoluuloja. Halusin vain ymmärtää.
Jotta kaikki olisi kirjassa mahdollisimman hyvin huomioitu, Pylväinen palkkasi konsultikseen saamelaisuuteen perehtyneen tohtorin Ellen Marie Jensenin.
Jensen on kotoisin Minnesotasta, mutta hänellä on saamelaiset juuret. Hän asuu ja työskentelee Norjassa.
– Oli tietysti tärkeää minulle, että esitin saamelaiset vastuullisesti.
Taustatyö oli poroerottelua ja marjojen poimintaa
Viettäessään aikaa pohjoisessa Pylväinen teki samaa, mitä saamelaiset tekivät.
– Poimin hilloja, kun he poimivat hilloja. Kun he leikkasivat kenkäheinää, leikkasin kenkäheinää.
Hän opetteli myös poroerottelua.
– Ylpein hetkeni oli viimeisellä matkallani joulukuussa. Erottelimme poroja. Ystäväni isä kysyi, voisinko tulla takaisin seuraavana vuonna auttamaan. Olin ylpeä ja ajattelin, että näin monta vuotta olen ollut täällä ja viimein olen hyödyksi.
Taustatyö näkyy muun muassa kirjan kuvauksina poronhoitajien arjen toimista.
Pylväinen tuntee, että pohjoinen jäi osaksi hänen sisintään.
– Olin onnellinen ja rauhassa siellä. Ikävöin sitä koko ajan.
Pylväisellä ei ole vielä tietoa siitä, saadaanko The End of Drum-Timesta mahdollisesti suomennos.
Millaisia ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 14. marraskuuta kello 23:een saakka.