Virenojan nuorisoseura aikoo rakentaa uuden kylätalon reilu vuosi sitten palossa tuhoutuneen seurantalon korvaajaksi.
Nuorisoseuran puheenjohtaja Antti Hirvosen mukaan uusi tila tehtäisiin monitoimikäyttötilaksi, jossa kyläläiset voisivat vaikkapa harrastaa ja pelata. Näyttämöä sinne ei kuitenkaan tehtäisi. Kylätaloa on tarkoitus jatkossa myös vuokrata juhlatilaisuuksiin.
Suunnitelmissa on noin 300 000 euron rakennushanke, joka toteutettaisiin avustuksilla, palovakuutuskorvauksella sekä varainhankinnalla. Palovakuutuksesta on odotettavissa noin 130 000 euroa ja hankerahoitusta tarjoavalta Päijänne-Leader ry:n kassasta on toiveissa saada 100 000 euroa.
Päätöstä avustuksesta odotetaan loppuvuoden kuluessa. Näin ollen nuorisoseuran omalla varainkeruulla pitää saada kerättyä 60 000–70 000 euroa.
– Palossa tuhoutuneen nuorisotalon jätteet on aika hyvin putsattu jo paikalta pois. Uusi kylätalo rakennetaan samalle alueelle. Perustusten myynnillä saadaan muutama tuhat euroa, sanoo Virenojan nuorisoseuran puheenjohtaja Antti Hirvonen.
Nuorisoseuran tarkoituksena on saada työt käyntiin ensi keväänä, jolloin kylätalo olisi käyttövalmiina vuonna 2025.
Orimattilan ympäristövaliokunta käsitteli uuden kylätalon rakennuslupaa keskiviikkona 11. lokakuuta.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.
Voit keskustella aiheesta 13.10.2023 kello 23:een asti.