Porin lapsikaappauksesta epäilty mies vangittiin Satakunnan käräjäoikeudessa

Kuusikymppinen lääkäri otettiin kiinni jo kesäkuussa Serbiassa, ja hänet vangittiin tuolloin Suomessa poissa olevana.

Kuva televisioruudulta, jossa näkyy kolme miestä ja yksi nainen.
Syytetty osallistui vangitsemisistuntoon videoyhteyden kautta poliisivankilasta. Kuva: Katja Halinen / Yle
  • Kati M. Rantala

Porin lapsikaappauksesta epäilty mies on vangittu todennäköisein syin Satakunnan käräjäoikeudessa tänään torstaina.

Mies luovutettiin Serbiasta Suomeen aiemmin tällä viikolla. Häntä epäillään lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta. Hänet vangittiin kesäkuussa poissa olevana. Rikoksesta epäillyn luovuttaminen Suomeen kesti kuukausia.

– Lapsi palautui Suomeen kesällä. Epäilty luovutettiin Serbiasta Suomeen tällä viikolla, ja poliisi on päässyt kuulemaan häntä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Anna Kivimäki poliisin tiedotteessa.

Kaappaus sattui toukokuun lopussa. Lapsi ja hänen kaappauksestaan epäilty mies – joka on lääkäri ja Ylen tietojen mukaan lapsen isoisä – tavoitettiin myöhemmin toisesta eurooppalaisesta maasta. Mies otettiin tuolloin kiinni.

Tapauksessa on ollut epäiltynä yhteensä neljä henkilöä, joista kaikki muut on vapautettu. Kaikkia neljää epäillään kuitenkin lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta.

Poliisi jatkaa asian esitutkintaa. Esitutkinnan arvioidaan valmistuvan marraskuun aikana.

Lapsikaappaustuomiot: Sakkoja tai vankeutta

Lapsikaappaukseen voi syyllistyä alle 16-vuotiaan lapsen vanhempi, kasvatusvanhempi, huoltaja tai muu lapselle läheinen henkilö, joka omavaltaisesti ottaa lapsen huostaansa ja vie ulkomaille tai jättää palauttamatta asuinvaltioonsa. Muilla läheisillä henkilöillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi isovanhempia.

Lapsikaappauksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Kaapatut lapset -yhdistyksen mukaan lapsikaappauksia Suomesta ulkomaille tapahtuu runsaat parisenkymmentä vuodessa.

Suomesta kaapataan lapsia eniten Ruotsiin. Muita tavanomaisia kohdealueita ovat Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja Kaukoidän maat sekä Viro.

Kaapatut lapset -yhdistyksen toiminnanjohtajan Tarja Räisänen mukaan lapsikaappauksen taustalla on lähes aina lapsen vanhempien ero.