Rovaniemen Palloseura pelaa jalkapallon kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Kakkosessa. Runkosarja päättyi sunnuntaina 8.10. Kakkosen C-lohkon kolmanteen sijaan. Edessä tällä kaudella on enää kaksi karsintapeliä.
RoPS pelaa kaksiosaisen karsinnan Lahden Reipasta vastaan. Ensimmäinen karsintaottelu pelataan lauantaina 14.10. Lahdessa. Toinen osa-ottelu pelataan viikon päästä lauantaina 21. lokakuuta Rovaniemellä.
Kotimaisen jalkapallon sarjat uusiksi
RoPS karsii paikasta Ykköseen, joka on ihan uusi sarjataso. Se on ensikaudella kolmanneksi korkein sarjataso Veikkausliigan (12 joukkuetta) ja Ykkösliigan (10 joukkuetta) jälkeen.
Mikäli RoPS häviää karsintaottelut, jatkaa se Kakkosessa, joka on jatkossa vasta neljänneksi korkein sarjataso.
Maalitykki tekee paluun
RoPS päätti runkosarjansa 2–0 voittoon KuPS-akatemiasta. Huomionarvoista oli, että joukkueen riveistä puuttui 13 maalia kaudella mättänyt Tomas Varhi sekä kokenut, 30-vuotias nigerialaistoppari Samuel Olabisi.
Joukkueen päävalmentaja Ville Ulasen mukaan molemmat pelaajat nähdään seuraavan ottelu avauksessa.
- Tomas Varhi tekee paluun avausmiehistöön. En tarkemmin kerro, miksi pelaaja oli pois edellisestä pelistä. Odotan Varhilta samaa panosta kuin kaikilta muiltakin pelaajilta. Hän on tehnyt meille eniten maaleja.
Nälkää piisaa
Ville Ulanen näkee, että vastustaja Lahden Reippaan joukkueessa on paljon samaa kuin Rovaniemen Palloseurassa.
– Lahden joukkue on nuori, nälkäinen, liikkuva ja aktiivinen. Meillä pitää olla vain parempi kuin vastustaja. Siten voitamme matsin ja saamme sarjapaikan, päättää Ville Alanen.