Kuusamon, Pudasjärven ja Taivalkosken Osuuspankit suunnittelevat yhdistymistä

Pankin nimi olisi Koillismaan Osuuspankki, ja se aloittaisi toimintansa syksyllä 2024.

Osuuspankin kyltti pankkirakennuksen seinällä.
Uusi pankki, Osuuspankki Koillismaa aloittaisi syyskuussa 2024. Kuva: Stella Brunberg /Yle
  • Pekka Loukkola

Koillismaan kolmen osuuspankin yhdistymistä varten on tehty selvitys, jonka mukaan yhdistymisellä saataisiin lisää resursseja asiakaspalveluun. Yhdistyminen kohentaisi myös alueellista elinvoimaa.

Selvityksen lähtökohtana on, että nykyiset konttorit jatkavat toimintaansa ja uusi pankki tarjoaa myös syvempää asiantuntemusta vaativia palveluita.

Yhdistyminen ei vaikuta pankkien asiakassuhteisiin, vaan ne jatkuvat nykyisellään. Lähtökohtana on myös, että yhdistyminen ei aiheuta henkilöstövähennyksiä, vaan tutut toimihenkilöt palvelevat asiakkaita jatkossakin. Pankeissa on tällä hetkellä 35 työntekijää.

Yhdistyminen toteutettaisiin osuuskuntalaissa tarkoitettuna absorptiosulautumisena siten, että OP Kuusamo on vastaanottava pankki ja OP Pudasjärvi ja OP Taivalkoski ovat sulautuvia pankkeja. Kunkin pankin hallitus päättää erikseen yhdistymisesityksestä vielä kuluvan vuoden aikana.

Pankin nimi olisi Koillismaan Osuuspankki, pankin kotipaikka olisi Pudasjärvi ja pääkonttori Kuusamon konttori. Nykyisille kolmella pankilla on noin 32 000 asiakasta ja omistaja-asiakkaita noin 18 500.

Osuuspankki Koillismaan on tarkoitus aloittaa 1. syyskuuta 2024.