Kaksi Ruotsin kansalaista on kuollut ammuskelussa Brysselissä Belgiassa maanantaina. Mediatietojen mukaan ampuminen tapahtui noin seitsemän aikaan illalla. Belgialaislehti HLN kertoo, että poliisilähteet ovat vahvistaneet uhrien olleen ruotsalaisia.
Lisäksi ampumisessa loukkaantui taksinkuljettaja, kertoo Belgian kriisikeskus.
Belgian turvallisuuspalvelut, syyttäjänvirasto ja sisäministeri kokoontuivat illalla kriisikeskukseen, kertoi kriisikeskuksen tiedottaja Laura Demullier. Ampumista tutkitaan mahdollisena terroritekona.
Belgian pääkaupungissa Brysselissä on nostettu terrorivalmiustasoa neljännelle tasolle, mikä tarkoittaa erittäin vakavaa uhkaa.
Ruotsalaisen Aftonbladetin mukaan molemmilla kuolleista olisi ollut päällään Ruotsin jalkapallomaajoukkueen paita.
Ruotsi ja Belgia alkoivat pelata illalla jalkapallon EM-karsintaottelun Brysselissä. Ampuminen tapahtui vain muutaman kilometrin päässä jalkapallostadionista. Kun tietoa ampumisista saatiin, ottelun turvatoimia lisättiin.
Belgialaislehti Sudinfon ja uutistoimisto TT:n mukaan pelaajat päättivät kuitenkin lopettaa ottelun kesken. Sudinfon mukaan ruotsalaispelaajat eivät olleet halunneet enää palata kentälle.
Ottelu oli ollut puoliajalla ja 1-1-tasatilanteessa, kun se keskeytettiin.
Aftonbladetin mukaan tilanteesta kuvatulla videolla näkyy, kuinka mies huutaa ”Allahu akbar” ampumisen yhteydessä. Sudinfon mukaan ampuja saapui paikalle mopolla ja ampui Kalashnikov-kiväärin tapaisella aseella ympäriinsä.
Silminnäkijöiden mukaan useita ihmisiä oli yrittänyt paeta asuinrakennukseen, mutta epäilty ampuja oli seurannut heitä ja avannut uudelleen tulen sisäänkäyntiä kohti.
Oranssiin takkiin pukeutunut ampuja pakeni paikalta. Ampuja on julkaissut videon, jolla hän sanoo olevansa Isisin jäsen ja kertoo ”kostavansa muslimien puolesta”. Sudinfo kertoo, että epäilty tekijä olisi tunnistettu, mutta hän on edelleen karkuteillä.
Iskuun on reagoitu myös Ruotsissa
Belgian kriisikeskuksen mukaan ruotsalaisten jalkapallokannattajien suojelemiseksi on ryhdytty toimiin, koska sosiaalisessa mediassa hyökkääjäksi ilmoittautunut mies viittasi motiiviksi Ruotsin kansalaisuuden.
Belgialaisfanit pääsivät poistumaan jalkapallostadionilta hieman ennen puoltayötä, mutta ruotsalaiskannattajia pyydettiin odottamaan stadionilla poistumista turvaavaa poliisisaattuetta.
Brysselissä Kuningas Baudouinin stadionilla ruotsalaisten jalkapallofanien keskuudessa tunnelma oli järkyttynyt.
Ruotsin oikeusministeri Gunnar Strömmer on kuvaillut uutisia kahden ruotsalaisen ampumisesta järkyttäviksi. Ruotsissa viranomaiset työskentelevät hänen mukaansa intensiivisesti saadakseen lisätietoja tapahtuneesta, kertoo uutistoimisto Reuters.
Pääministeri Ulf Kristersson on ilmaissut osanottonsa uhrien omaisille, kertoo Aftonbladet. Kristerssonin mukaan Ruotsin ulkoministeriöstä on lähetetty tekstiviesti Belgiassa oleville ruotsalaisille. Heitä kehotetaan olemaan valppaina ja kuuntelemaan tarkasti Belgian viranomaisten ohjeita.
Belgian pääministeri Alexander De Croo on julkaissut viestin pikaviestipalvelu X:ssä. Hän pyytää puolestaan belgialaisia ”pysymään valppaina”. Sudinfon mukaan Ranskan sisäministeri Gerald Darmanin on kertonut, että rajatarkastuksia Belgian ja Ranskan välillä vahvistetaan.
Uutinen päivittyy.
Lähteet: AP, AFP, Reuters