Isä, mitä sinä toivoisit isänpäivälahjaksi? Keräsimme kokemuksia

Yliopistonlehtori kertoo, että isänpäivälahjoissa hyödynnetään paljon perinteisiä käsityksiä miehuudesta ja isyydestä.

Grafiikka, jossa johon on kirjoitettu onnittelutoivotus isälle.
Suomessa isänpäivää vietetään sunnuntaina 12. marraskuuta. Kuva: Tuuli Laukkanen / Yle
  • Anna Orama

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kun etsii internetistä isänpäivän lahjaideoita, tietyt tuotteet tuntuvat toistuvan hakutuloksissa. On urheiluvälineitä, erilaisia pelejä ja pelikonsoleita, erityisesti sotaa ja urheilua käsittelevää kirjallisuutta ja alkoholia.

Useat kaupat kehottavat ostamaan isänpäivälahjan heidän valikoimastaan. Millä perusteella kaupat sitten päättävät, mitä tuotteita he suosittelevat lahjaksi?

Otavan markkinointi- ja viestintäjohtaja Kirsi Tähjänjoki kertoo, että Suomalaisen kirjakaupan lahjaideat nostetaan myydyimpien tuotteiden joukosta. Uutuuksien lisäksi joukosta löytyy esimerkiksi sellaisia vanhempia kirjoja, jotka ovat menneet aiempina isänpäivinä hyvin kaupaksi.

Samankaltaista viestiä kertoo käyttötavarakaupan myyntijohtaja Niko Pesonen S-ryhmän marketkaupasta. Prisman lahjavinkeistä löytyy isänpäivän perinteisiä hittituotteita, kuten tohvelit, mutta myös uutuuksia. Tämän lisäksi vinkkejä on koostettu asiakkaiden verkkokauppahakujen ja osittain myös edellisvuosien myyntien perusteella.

Keskon osto- ja myyntijohtaja Hannele Åberg kertoo K-Citymarketin lahjavinkkeihin vaikuttavan niin asiakkaiden kulutustrendien kuin myös edellisten vuosien myynnin. Lisäksi lahjavinkkien joukosta löytyy uutuustuotteita.

Trendeillä Åberg tarkoittaa ajan ilmiöitä: isänpäivän aikaan esimerkiksi kirjat ja sukat ovat vuodesta toiseen heidän valikoimansa suosituimpia tuotteita ja niitä ostetaan paljon. Tämän vuoksi niitä myös nostetaan lahjavinkkeihin.

Yle tekee juttua siitä, mitä isät ovat saaneet isänpäivänä lahjaksi ja mitä he olisivat toivoneet saavansa. Kerro meille ajatuksesi aiheesta.

Vastausten kerääminen on päättynyt. Kiitos kaikille vastanneille.

Mikä muovaa käsityksiämme isyydestä?

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden yliopistonlehtori ja dosentti Petteri Eerola muistelee viime vuosien isänpäivämainosten perusteella, että isänpäivälahjoissa hyödynnetään paljon perinteisiä käsityksiä miehuudesta ja isyydestä.

Eerola ajattelee tällaisten tuotteiden mainostamisen kertovan yhteiskunnassamme vallitsevasta mieskuvasta. Lisäksi hän ajattelee, että isänpäivälahjojen saajien laaja ikähaarukka voi vaikuttaa siihen, millaisia lahjoja isänpäivälahjaksi voidaan haluta ostaa.

– Monesti, kun vaikka mediassa puhutaan isistä, keskitytään pienten lasten isiin, mutta isänpäivälahjoja ostetaan hyvin laajasti eri-ikäisille miehille: isoisäikäisille tai isoisoisäikäisille miehille. Ehkä siinä ajatellaan, että nämä perinteiset urheilu- tai sotakirjat kiinnostavat heitä.

Eerola ajattelee tällaisen markkinointikuvaston pönkittävän jollain tasolla perinteistä käsitystä ja ymmärrystä miehistä ja isistä. Hän myös muistelee viime vuoden isänpäivämainosten perusteella kuvan isyydestä olevan hyvin valkoinen, keskiluokkainen ja heteronormatiivinen. Eerola kuitenkin lisää, ettei isänpäivälahjakuvaston perusteella kannata tehdä liian suuria johtopäätöksiä.

Eerola summaa, että vaikka isänpäivämainokset muovaavat tietyllä tavalla kulttuuriamme, hän ajattelee niiden roolin olevan isyyskäsityksiä muovaavan kokonaisuuden kannalta suhteellisen pieni. Silti Eerola ajattelee, että yhteiskunnallisia käsityksiä miehistä ja isyydestä olisi hyvä moninaistaa kaikin mahdollisin keinoin.

– Hyvä isänpäivälahja voisi olla vaikkapa yhteisen ajan antaminen isälle tai muulle tärkeälle miehelle. Se voi olla yhteinen kävely, jotain mukavaa yhteistä tekemistä tai ihan vaikka puhelu ja kuulumisten vaihto. Samalla voi tietysti kertoa, että toinen on itselle tärkeä ihminen – näitä asioita ei varmasti ikinä tule sanottua liian usein.

Yle Radio Suomen isänpäivän juhlalähetyksessä kuultiin viime vuonna kuuntelijoiden tarinoita isistä:

Hyvää isänpäivää