Etelä-Savossa sijaitsevaa Hotelli Punkaharjua kaupataan jälleen verkkohuutokaupassa.
Entisen valtionhotellin lähtöhinta konkurssipesän huutokaupassa on 300 000 euroa. Summa on 150 000 euroa pienempi kuin aiemmin järjestetyssä huutokaupassa.
Huutokauppa on käynnissä 22. marraskuuta asti.
Asiasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat ja Taloussanomat.
Huutokaupattavat osakkeet oikeuttavat hotellikokonaisuuden omistukseen. Osakkeet pitävät sisällään alueen rakennukset ja niiden vuokrausoikeuden. Myös hotellin irtaimisto kuuluu huutokauppaan.
Nyt myynti-ilmoituksessa kerrotaan, että hotellilla on tehty kuntotarkastus, ja sen mukaan kohteessa on korjausta vaativia vaurioita.
Huutokaupassa kohteelle ei myönnetä takuuta, ja ilmoituksessa sanotaan, että myynti-ilmoituksen kuvaukset ovat vain myyjän arvioita.
Aiemmat kaupat peruttiin syyskuussa
Entisen valtionhotellin osakkeita kaupattiin aiemmin kesällä, jolloin korkeimman tarjouksen tekivät loppilaiset Mikko Ranta-Huitti ja Hannu Huitti.
Pariskunta teki hotellista korkeimman tarjouksen eli 745 000 euroa. Syyskuussa he vetivät tarjouksensa pois, eivätkä allekirjoittaneet kohteesta laadittua kauppakirjaa. He eivät kommentoineet tapausta medialle lainkaan.
Konkurssipesän hoitaja Esko Liimatainen kertoi aiemmin Itä-Savolle, että huutokauppaan aiemmin osallistuneiden oikeusturva edellyttää, että huutokauppa uusitaan myöhemmin syksyllä.
Malli ja yrittäjä Saimi Hoyerin luotsaama Hotelli Punkaharju ajautui konkurssiin huhtikuussa suurten velkojen vuoksi.
Hotelli sijaitsee Etelä-Savossa noin 30 kilometrin päässä Savonlinnan keskustasta. Rakennus valmistui jo 1800-luvulla ja on toiminut aikaisemmin muun muassa valtionhotellina.