Tampere haluaa yhdistää musiikkiopistot ja siirtää ne Hiedanrantaan – kaupunginhallitus päättää asiasta maanantaina

Taustalla ovat konservatorion vakavat talousongelmat ja oppilaitosten tiloihin liittyvät haasteet.

Tampereen konservatorion talvinen julkisivu.
Tampereen konservatorio on Pyynikintorin vieressä, Pirkanmaan musiikkiopisto reilun kilometrin päässä Eteläpuistossa. Kuva: Antti Eintola / Yle
  • Elina Nieminen

Tampereen kaupunki haluaa yhdistää Tampereen konservatorion ja Pirkanmaan musiikkiopiston (PMO). Suunnitelmissa on yhdistyneen musiikkiopiston siirtäminen Hiedanrantaan.

Kaupunginhallitus päättää suunnitelmasta maanantaina.

Taustalla ovat kummankin oppilaitoksen tilaongelmat ja Tampereen konservatorion vakavat talousvaikeudet.

Konservatorion talous on pahasti miinuksella

Konservatoriotalon säätiö on joutunut siirtämään huonossa kunnossa olevan rakennuksensa peruskorjaukseen varatun 700 000 euron alkupääoman konservatorion toiminnan pyörittämiseen. Oppilaitos on tekemässä tänä vuonna noin 300 000 euron tappiot ja ensi vuodesta alkaen tappion ennakoidaan oleva 380 000 euroa.

Ratkaisemattomana tilanne johtaisi konservatorion toiminnan päättymiseen ensi vuonna.

Säätiö on ehdottanut, että se luovuttaisi konservatoriorakennuksen kaupungille kehityskohteeksi joko vastikkeetta tai nimellisestä hinnasta.

Jotta Tampereen kaupunki pystyisi ottamaan rakennuksen taseeseensa, sen mielestä musiikinopetuksen tulevaisuutta on katsottava kokonaisuutena. Oppilaitosten on pystyttävä kaupungin mielestä toimimaan nykyistä kustannustehokkaammin.

Yksi oppilaitos viimeistään vuonna 2027?

Kaupunki myöntää konservatoriolle ja Pirkanmaan musiikkiopistolle vuosittain yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa toiminta- ja tila-avustuksina. Nyt se haluaa asettaa avustusten ehdoksi, että oppilaitokset ryhtyvät neuvottelemaan mahdollisimman pikaisesti yhdistymisestä.

Pirkanmaan musiikkiopisto.
Pirkanmaan musiikkiopiston pääpaikka on vuonna 1905 rakennettu entinen vanhainkoti. Remontin tarpeessa oleva rakennus on suojeltu. Arkistokuva. Kuva: Antti Eintola / Yle

Kaupunki avustaa viimeistään vuodesta 2027 alkaen vain yhtä laajaa oppimäärää antavaa musiikkioppilaitosta, jonka tilat vuokrattaisiin ja kunnostettaisiin Hiedanrannan vanhasta tehdasrakennuksesta.

Kaupungin mukaan suunnitelmalla voidaan turvata monipuolinen musiikkikoulutus Tampereella ja vahvistaa kaupungin asemaa luovien alojen koulutuksen mahdollistajana.

Konservatoriolla on eletty raskasta aikaa

Tampereen konservatorio on odottanut remonttia pitkään muun muassa vaikeiden sisäilmaongelmien vuoksi. Muun muassa luottamusmies Eero Kolari on pitänyt jo vuosia omat tuntinsa muualla, koska ei voi työskennellä rakennuksessa.

Eero Kolari seisoo tiiliseinän edessä ja katsoo hymyillen kameraan.
Eero Kolarin mielestä pahin mahdollinen skenaario olisi, että konservatoriotoiminta Tampereella loppuisi. Kuva: Juha Kokkala / Yle

Kolarin mukaan epätietoisuus toiminnan jatkumisesta on ollut henkilökunnalle raskasta. Hän pitää yhdistämissuunnitelmaa hyvänä ratkaisuna.

– Se on varmasti tässä kohtaa viisain vaihtoehto. Jos kaupunki ottaa vetovastuun, aika monta ongelmaa ratkeaa.

Juttua täydennetty kello 15.10: Lisätty Eero Kolarin kommentit.