Mikkelin keskussairaalassa on hoidossa tällä hetkellä enemmän koronapotilaita kuin pandemian pahimpina aikoina. Vuodehoidossa on noin 50 koronan takia sairaalahoitoon joutunutta. Pandemian aikaan potilaita oli enimmillään 35-40.
Suurin osa potilaista on yli 75-vuotiaita tai jotakin perussairautta sairastavia. Joukossa on yksittäisiä nuorempia, perusterveitä ihmisiä. Tehohoitoa vaativia potilaita on muutamia.
”Sellaisia rajotteita ei tule, mitä aikanaan oli”
Korona leviää myös palvelutaloissa ja on aiheuttanut esimerkiksi Etelä-Savon alueella yksittäisiä kuolemantapauksia.
Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan ylilääkäri Hans Gärdströmin mukaan pandemia-aikana käytössä olleet vierailukiellot palvelutaloihin eivät ole enää mahdollisia.
– Sellaisia rajotteita ei tule, mitä aikanaan oli. Tätä ei luokitella sellaiseksi taudiksi, että vierailuja palvelutaloissa kiellettäisiin.
Eloisan alueella kuitenkin suositellaan, ettei palvelutaloissa vierailla oireilevana ja terveenäkin suojaudutaan hyvin kasvomaskeilla, käsihygienialla ja pitämällä välimatkaa.
Mikkelin keskussairaalassa muutamilla osastoilla ohjeistetaan olemaan yhteydessä henkilökuntaan ennen osastolla vierailemista. Myös ainakin Kymenlaaksossa tilanne on niin huono, että maakunnan sairaaloissa on rajoitettu vierailuja.
Korona on aiheuttanut myös Eloisan henkilökunnassa merkittävästi poissaoloja. Etenkin kotihoidossa on sairastettu tautia paljon.
Omillaan toimeentulevat, terveet ikäihmiset romahtaneet tautiin hetkessä
Hans Gärdströmin mukaan sairaaloiden nopeasti kasvaneet potilasmäärät ja palvelutalojen koronakuolemat kertovat siitä, että koronaa on liikkeellä todella paljon.
Virus aiheuttaa kurkkukipua, tukkoisuutta, lihaskipuja ja vatsaoireita. Valtaosa ihmisistä sairastaa taudin normaalina flunssana, mutta toisille se on vaikea tauti.
– Meillä on hyvävointisia, omillaan toimeentulevia ikääntyneitä, joilta jalat ovat pettäneet alta vuorokauden kuluttua ensioireista, Gärdström sanoo.
THL:n mukaan testatuista koronatartunnoista 75 prosenttia on yli 70-vuotiailla.
Aiemmin annetut koronarokotteet suojaavat edelleen etenkin perusterveitä ihmisiä taudin vaikealta muodolta.
THL: Sairaaloissa on hyvin erilaisia potilaita nyt, kuin pandemian aikaan
THL:n ylilääkäri Tuija Leino muistuttaa, että vaikka potilaita on numeromääräisesti joissakin sairaaloissa yhtä paljon tai enemmän kuin pandemian aikaan, potilaat ovat erilaisia kuin silloin.
– Pandemian aikaan sairaaloissa oli nuorehkojakin, esimerkiksi rokottamattomia tai hyvin lihavia potilaita, joiden hoito oli tosi vaikeaa. Nyt hoidossa on vanhuksia yleistilan heikkenemisen takia. Heillä saattaa olla happiviikset tai ei niitäkään, Leino sanoo.
Leinon mukaan vanhusväestö on ollut Suomessa tähän saakka niin hyvin suojattua, että monet kohtaavat koronaviruksen nyt ensimmäistä kertaa. THL suositteli syyskuussa, että hyvinvointialueet aikaistaisivat riskiryhmien, kuten vanhusten tehosterokotuksia virusta vastaan.
Harvalla alueella on kuitenkaan ollut resursseja aikaistamiseen. Se olisi voinut auttaa tilannetta hieman, mutta ei olisi Leinon arvion mukaan estänyt virusta leviämästä myös vanhuksiin.
Esimerkiksi Etelä-Savossa rokotukset ovat vasta alkamassa.
– Hyvinvointialueilla on paljon muutakin tehtävää. Toivommekin, että koronan hoito asettuu muiden tautien joukkoon, eikä siihen laiteta kaikkia voimavaroja, Leino sanoo.