Ulkomailla menestyneet muusikot tekevät jättitiliä, mutta Käärijä joutuu vielä odottamaan rahojaan

Suomalaiset muusikot pääsivät viime vuonna pikku hiljaa esiintymään ilman koronarajoituksia ja se piristi monen tuloja.

Käärijä laulaa mikrofoniin.
Käärijän eli Jere Pöyhösen tulot ennen Euroviisuja ovat olleet vaatimattomat. Kuva: Juha Virranniemi / Yle
  • Ville Vedenpää

Vuoden 2022 verotietojen perusteella eniten tienaavia muusikoita olivat jälleen ne, jotka ovat menestyneet ulkomailla.

Suurimmat tulot olivat Nightwish-yhtyeen keulahahmolla Tuomas Holopaisella. Hän tienasi 353 644 euroa, mikä oli lähes 100 000 euroa enemmän kuin vuonna 2021.

Tuomas Holopainen
Nightwishin Tuomas Holopainen on vuosi toisensa jälkeen yksi eniten tienaavista suomalaismuusikoista. Kuva: Juha Metso / AOP

Sunrise Avenue -yhtye heitti jäähyväiskiertueen vuonna 2022, ja sen myötä laulaja Samu Haberin tulot olivat 327 451 euroa. Siitä pääomatuloa oli 245 976 euroa. Soolouralle siirtyneen Haberin tulot laskivat hieman, sillä hän tienasi toissa vuonna 386 062 euroa.

UMK ja Euroviisut näkyvät tuloissa viiveellä

Tämän vuoden euroviisuedustajan Käärijän eli Jere Pöyhösen tulot olivat vuonna 2022 vain 16 666 euroa. Ne olivat pienemmät kuin vuotta aiemmin, jolloin hän ansaitsi 21 043 euroa. Cha cha cha -kappaleesta ja keikkailusta saadut tulot näkyvätkin Käärijän verotuloissa vasta ensi vuonna.

Vuonna 2022 UMK:hon osallistunut Bess eli Essi Launimo teki viime vuoden soitetuimman hitin Ram pam pam. Tämä näkyikin hänen tuloissaan hurjana nousuna. Kun vielä vuonna 2021 hänen tienasi 33 711 euroa, viime vuonna tulot olivat 135 033 euroa. Pääomatuloja hän sai 27 147 euroa.

Artisti Bess katsoo kameraan ja pitää kättään toisella ohimollaan.
Ram pam pam -hitti nosti Bessin tulot aivan uudelle tasolle. Kuva: Raine Laaksonen / YleX

Suomea vuonna 2022 Euroviisuissa edustaneen The Rasmuksen laulaja Lauri Ylönen asuu ulkomailla, joten hänen verotietonsa eivät ole tiedossa.

Moni tienaa yli 200 000 euroa

Kotimaan musiikkimarkkinoilla koviin tuloihin pääsee räppäri Elastinen, jonka tulot olivat viime vuonna 300 290 euroa.

Yli 200 000 euroa ansainneiden joukkoon ylsi useampikin artisti:

Juha Tapio (242 580 euroa)

Anna Puu (226 727 euroa)

Gettomasa (214 835 euroa)

Pyhimys (209 738 euroa)

Paula Vesala (202 910 euroa)

Stig (202 300 euroa)

Lähes samoihin tienesteihin pääsivät Arttu Wiskari (191 198 euroa) ja Olavi Uusivirta (190 386 euroa).

Artistiuransa tänä vuonna päättäneen Antti Tuiskun tuloissa eivät vielä näy viimeisistä konserteista saadut tuotot. Hän tienasi toissa vuonna 112 153 euroa, mikä on lähes saman verran kuin vuonna 2021.

Kapellimestareilla huipputulot

Klassisen musiikin puolella kirkkain tähti on Santtu-Matias Rouvali. Hän tienasi viime vuonna 490 688 euroa. Korotus vuoteen 2021 verrattuna on huima, sillä hänen tulonsa olivat tuolloin 340 097 euroa. Rouvali palkattiin vuonna 2021 Lontoon filharmonisen orkesterin kapellimestariksi.

Eput ja Santtu-Matias Rouvali tiedotustilaisuudessa.
38-vuotias Santtu-Matias Rouvali on tällä hetkellä parhaiten tienaava suomalaismuusikko lähes puolen miljoonan euron vuosituloilla. Kuva: Antti Eintola / Yle

Kapellimestari ja säveltäjä Leif Segerstram on jo 79-vuotias, mutta tienaa edelleen hyvin. Hänen tulonsa olivat viime vuonna 324 962 euroa, mikä on lähes saman verran kuin vuonna 2021.

Suomen Kansallisoopperan ja -baletin ylikapellimestarin Hannu Linnun tulot nousivat viime vuonna 268 866 euroon. Vuonna 2021 hän tienasi 235 992 euroa.

Maailmalla nosteessa oleva kapellimestari Klaus Mäkelä keräsi puolestaan 236 622 euron tulot. Ero vuoteen 2021 on huima, sillä hän tienasi tuolloin 42 378 euroa. Mäkelä palasi tuloissaan vuoden 2020 tasolle, jolloin hän sai 233 906 euroa. Mäkelä on työskennellyt muun muassa Pariisin orkesterin musiikillisena johtajana.

Ulkomailla menestyneiden kapellimestarien kuten Susanna Mälkin, Esa-Pekka Salosen tai Osmo Vänskän verotietoja ei ole saatavilla Suomessa.