Vuoden 2022 verotiedot tulevat julkisiksi tänään. Verohallinto julkaisee tiedot kello 8, ja tiedoista käy ilmi, ketkä olivat viime vuonna eniten henkilökohtaista tuloa saaneet suomalaiset. Tiedot kertovat myös, kuinka paljon näistä ansioista maksettiin veroja.
Yle julkaisee tulotietoja samaan tapaan hillitysti kuin aiempina vuosina. Koko maasta Yle julkaisee tuhannen suurituloisimman listan ja jokaisesta maakunnasta 30 eniten ansainnutta. Viime vuoden tulokärkeä ja siitä havaittavia ilmiöitä käsitellään Ylen aamussa ja radion Ykkösaamussa.
Yle käy läpi päivän aikana ainakin eri alojen johtajien, poliitikkojen, kulttuurialan, urheilijoiden ja some-vaikuttajien tulotietoja.
Tulo- ja verotiedot tekevät näkyväksi sen, mitä asioita yhteiskunnassa pidetään rahallisesti arvokkaina, mistä ollaan valmiita maksamaan suuria summia ja kenelle kovimmat palkkiot kohdistuvat.
Median julkaisemat verotiedot ovat kaikkien nähtävillä verotoimistojen kautta. Ne eivät kerro kuitenkaan läheskään kaikkea tuloista, sillä esimerkiksi verovapaat osingot eivät julkisissa tiedoissa näy. Myös monet verovähennykset voivat pienentää tuloja.
Tänä vuonna suurituloisilla ei enää ole ollut mahdollisuutta pyytää verottajaa piilottamaan omaa nimeään listalta, joka medialle toimitetaan.
Yle julkaisee keskiviikkona tiedot myös viime vuoden suurimmista yhteisöveron maksajista. Verohallinto on jo kertonut, että viime vuonna yritysten ja muiden yhteisöjen maksama maksama yhteisöverotuotto ylsi uuteen ennätykseen, 8 miljardiin euroon.
Verohallinto yrittänyt varmistaa kovatuloisimpien tietojen todenmukaisuutta
Vuoden 2021 suurituloisimpien kärkipaikat olivat vahvasti pelialalta tunnettujen yrittäjien hallussa. Suurituloisimmaksi nousi tuolloin Ilkka Paananen 58,7 miljoonan euron tuloillaan. Hänet tunnetaan peliyhtiö Supercellin toimitusjohtajana ja toisena perustajista.
Tulolistan kärkipaikalle nousi vuosi sitten hetkeksi aikaa koodari Juhapekka Piiroinen 133,7 miljoonan euron tuloillaan, mutta hän kertoi myöhemmin, ettei todellisuudessa ollut saanut tällaisia tuloja. Piiroinen kommentoi, että kyse oli ”eettisestä lakihakkeroinnista”
Tällä kertaa Verohallinto on pyrkinyt aiempaa tarkemmin varmistamaan, ettei tulokärkeen ole ilmoitettu vääriä tietoja.
– Tällä verotuskierroksella olemme panostaneet entistä enemmän siihen, että epätavallisen suuria tuloja ja epätavallisen suuria veroja on syynätty – ja pyritty varmistamaan, että kyse on oikeista tuloista ja veroista, kertoo Verohallinnon lakiasiainjohtaja Matti Merisalo.