Elektroniseen ja vaihtoehtomusiikkiin keskittyvä Nyege Nyege -festivaali on menossa Niilin alkulähteillä Ugandassa. Yli 300 esiintyjän listalla on myös yksi suomalainen nimi, kolmihenkinen Muovipussi-yhtye.
Muovipussi matkusti Ugandaan omilla rahoillaan.
– Järjestäjillä ei ollut varaa maksaa matkojamme, emmekä saanet apurahaa tätä varten, joten päätimme maksaa itse, kertoo yksi yhtyeen kolmesta jäsenestä, Heidi Finnberg.
Nyege Nyege järjestetään Jinjan kaupungissa, joka sijaitsee Victoria-järven rannalla kohdassa, mistä Sininen Niili lähtee virtaamaan kohti Välimerta.
Festivaaleilla on yli 350 esiintyjää eri puolilta Afrikkaa ja Eurooppaa.
Festivaalin perustaja ja pääjärjestäjä Derek Debri kertoo, että Nyege Nyege syntyi vuonna 2015 vaihtoehtoista musiikkia tekevien ugandalaisten artistien tarpeesta luoda yhteinen tila.
– Esiintymismahdollisuuksia erikoisemmille ja omituisemmille yhtyeille ei ollut, meidän piti perustaa sellainen, Derek Debri sanoo.
Moraaliton festivaali?
Nyege Nyege on taiteellisesti vakiinnuttanut paikkansa, mutta värikäs festivaali on myös ajautunut ristiriitoihin Ugandan valtion kanssa. Viime vuonna Ugandan parlamentti yritti kieltää festivaalin järjestämisen sillä perusteella, että se edistää ”seksuaalista moraalittomuutta”.
Järjestämislupa annettiin vain muutama päivä ennen Nyege Nyegen alkua pääministerin johtamassa hätäkokouksessa. Turismituloja ei haluttu menettää viime hetken peruutuksella.
Tänä vuonna festivaali sai järjestämisluvan, mutta keskustelu sen aiheuttaman moraalisen uhkan ympärillä jatkuu. Uganda on tunnettu arvokonservatiivisuudestaan ja seksuaalivähemmistöjä kriminalisoivasta lainsäädännöstään – eikä Nyege Nyegen elämäniloinen ilmapiiri monia miellytä.
Terroriuhka varjostaa ilonpitoa
Kongon demokraattisen tasavallan puolelta toimiva islamistinen ADF-liike on tehnyt Ugandassa tämän vuoden aikana kolme terroritekoa. Britannian ja Yhdysvaltojen suurlähetystöt eivät terroriuhan takia suosittele kansalaisilleen Nyege Nyege -festivaaleille osallistumista.
Derek Debru vakuuttaa, että festivaali pystytään viemään turvallisesti läpi.
– Vieraat pääsevät festivaalialueelle vain kolmen turvatarkastuksen läpi, ja alueella on satoja poliiseja, sotilaita ja vartijoita enemmän kuin aikaisempina vuosina, sanoo festivaalijärjestäjä Derek Debru.
Alla olevalta videolta voit katsoa kokonaisuudessaan Ylen Aamun raportin Nyege Nyege -festivaalilta.