Toissa kesänä helsinkiläinen Anna Rinta-Jyllilä, 47, oli nuorimman poikansa kanssa uimarannalla. Äiti kertoo, että lapsi on luontaisesti hoikka, pieniruokainen ja liikkuu paljon.
Yhtäkkiä tuntematon mies ja nainen kommentoivat äidille: ”Voi voi, onpa laiha lapsi, eikö tuolle anneta ruokaa.”
Rinta-Jyllilä turhautui sanoista.
– Siinä oli ymmärtämättömyyttä, kun kommentointia ei pitäisi tehdä kumpaankaan suuntaan lapsille. On ihan yhtä vahingollista, kommentoidaanko laihuutta vai lihavuutta. Se pitäisi olla hyvin neutraalia.
Rinta-Jyllilä on kolmen pojan äiti. Vanhin on 23-vuotias ja nuoremmat 7- ja 9-vuotiaita.
Hän kertoo, että lapset ovat normaalipainoisia. Esikoinen sai yläkoulussa jopa viikoittain koulukavereiltaan kommentteja painostaan, ja nuoremmat veljet noin pari kertaa vuodessa. Ylipäätään arvostelu on äidin mukaan teinien keskuudessa yleisempää kuin pikkulasten.
Paljon yhteydenottoja vanhemmilta
Lasten painon kommentointi on yhä yleistä.
Sydänliiton terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen asiantuntija Marjaana Kauranen sanoo, että liitto saa vanhemmilta paljon yhteydenottoja ikäviin painokommentteihin liittyen.
Vanhemmalle on saatettu esimerkiksi sanoa kasvokkain uimarannalla, kuinka lapselle ei kannata enää ostaa jäätelöä.
– Julkisessa keskustelussa näkyy, että lapsen paino määrittää aika paljon sitä, minkälainen vanhempi on. Ajatellaan, että lapsen lihavuus on merkki heikosta vanhemmuudesta.
Painon kommentointi etenkin sosiaalisessa mediassa on Kaurasen mukaan muuttunut raaemmaksi.
Väitöskirja sai alkunsa kurjista tilanteista
Tampereen yliopiston tutkija Terhi Koivumäki tekee parhaillaan väitöskirjaa vanhempien kokemuksista liittyen oman lapsen lihavuuteen. Hän käsittelee siinä myös sitä, miten lasten painoa kommentoidaan.
Koivumäki valittiin tänä vuonna myös vuoden terveydenhoitajaksi.
Työuransa alussa hän huomasi, että lasten painon puheeksi ottaminen vanhempien kanssa saattoi joskus mennä eri urille kuin oli tarkoitus. Vanhemmat sulkeutuivat ja loukkaantumisen näki heidän eleistään ja ilmeistään. Jälkikäteen vanhemmilta saattoi tulla palautetta.
– Tilanteet olivat minullekin kurjia, kun en halunnut missään nimessä loukata ketään. Tajusin, että tätä täytyy tutkia lisää.
Koivumäen mukaan asioita ei saisi terveydenhuollossa nostaa esille kiireessä ja sivumennen, eikä asioita pitäisi olettaa.
Hänen mukaansa tietoisuus lapsen painon vääränlaisen kommentoinnin haitallisuudesta on lisääntynyt myös tavallisten ihmisten keskuudessa. Silti empatia unohtuu herkästi.
– Uskon, että se on vähentynyt, mutta jokainen kokemus on liikaa. En näe mitään syytä, miksi kenenkään tarvitsisi lähteä puhumaan lapsen painosta. Voi kysyä sen sijaan, mitä teidän perheelle kuuluu, miten voitte, onko jotain, mitä voisin tehdä ja mitä itse mietit.
Koivumäen mukaan tilanne on toinen, jos vanhempi itse ottaa aiheen puheeksi.
Haitallisia puhetapoja painosta vähennettävä
Painoon liittyvät haitalliset puhetavat ja käytännöt ovat juurtuneet yhteiskuntaan syvälle, käy ilmi valtioneuvoston viime keväänä julkaisemasta selvityksestä.
Siinä kerrotaan viisi konkreettista keinoa, joilla lihavuutta koskevia haitallisia puhetapoja ja käytäntöjä voidaan yhteiskunnassa vähentää.
Väitöskirjatutkija Terhi Koivumäki oli mukana koordinoimassa hanketta.
– Lihavuus nähdään liikaa edelleen vain suoraviivaisesti yksilön omasta toiminnasta riippuvana. Tässä olisi kehittymistä.
Sydänliitto oli hankkeessa mukana. Liiton asiantuntijan Marjaana Kaurasen mielestä lihavuuden stigma näkyy siinä, että elämme edelleen todella ulkonäkökeskeisessä maailmassa, jossa on tarkat ihanteet sille, miltä pitäisi näyttää.
– Jo päiväkoti-ikäiset suhtautuvat kriittisesti oman vartalonsa kokoon.
Tanssinopettajan sanat muuttivat kaiken
Lasten saamat ikävät kommentit painosta palauttivat Anna-Rinta Jyllilän mieleen hänen omat kokemuksensa lapsuudesta 80-luvulla.
Hän aloitti balettiharrastuksen 6-vuotiaana ja siirtyi 8-vuotiaana jazz-tanssiin. Hän oli normaalipainoinen.
– Tanssinopettaja sanoi suoraan koko ryhmän kuullen, että painoa on liikaa, vaikka käyrien mukaan olin normaali.
Rinta-Jyllilä alkoi sanojen seurauksena ihannoida laihuutta ja etsi tietoa anoreksiasta. Kehosuhteesta tuli epäterve. Välillä hän söi liian vähän, ja sitten taas liikaa.
Teini-iässä Rinta-Jyllilä jatkoi tanssiharrastustaan. Hän oli normaalipainoinen, mutta sai yhä kuulla, että hänen pitäisi olla laihempi. Sama jatkui ensimmäisessä seurustelusuhteessa parikymppisenä.
Terveen kehosuhteen Rinta-Jyllilä saavutti päälle kolmikymppisenä. Silloin hänen vanhin lapsensa lähestyi teini-ikää.
Positiivinen käänne
Painopuheessa on tapahtunut sukupolvenvaihdos, arvioi tutkija Terhi Koivumäki. Aikaisemmin ei ajateltu, että kehon kommentointi olisi mitenkään epäasiallista, vaikka se loukkasi ja aiheutti pahaa mieltä.
– Vanhemmat osaavat onneksi nykyään olla hereillä, valveutuneita ja aika kivalla tavalla puhua esimerkiksi isovanhemmille, että tämä ei ole enää se tapa, millä puhua näistä asioista.
Sydänliiton Marjaana Kaurasen mukaan lapsen kehosta pitäisi aina puhua kunnioittaen ja arvostaen.
Painon kommentointi voi heikentää lapsen itsetuntoa.
– Pahimmillaan voi kehittyä syömishäiriö tai kehosuhde voi vääristyä, Kauranen sanoo.
Joulupöytäpuheet kyllästyttävät
Anna Rinta-Jyllilän mielestä vanhemmat ovat tietoisia lasten painon kommentoinnin vaikutuksista.
– Suuret ikäpolvet puolestaan ovat syvällä läskittelykulttuurissa. Heille on normaalia ruotia ihmisten lihomisia ja laihtumisia.
Tyypillinen tilanne on sukulaisten kanssa joulupöydässä.
– Joku saattaa sanoa, että kylläpä on rasvaista kinkkua ja pitää lähteä kinkunsulattelulenkille. Vastaan, että tämä on todella tylsä ja loppuunkäsitelty puheenaihe. Voidaanko puhua jostain muusta.
Rinta-Jyllilä on kertonut lapsilleen, että painoon liittyvistä ikävistä kommenteista saa pahastua.
– Se on normaalia. Sanon lapsilleni, että ikävä kommentti on enemmän sanojan häpeä. Se on huonoa käytöstä ja kertoo kommentoijan pahasta olosta.
Hänellä on viesti lasten painoa kommentoiville.
– On vanha sanonta, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin voi olla hiljaa.