Muutaman viime vuorokauden ajan sääkartoilla on näkynyt, kuinka Suomi on pitkä maa: pohjoisessa on nautitti kirpakoista ja lumisista pakkaspäivistä – ja jotakuinkin tasan puolivälissä Suomi-neitoa on kulkenut raja, jonka eteläpuolella on ollut harmaata ja vesisateista.
Nyt tähän jakolinjaan tulee muutos isänpäivän iltana eli sunnuntaina.
Näin kylmä etenee ensi viikolla
Etelästä sateita ja lämmintä tuonut matalapaine antaa periksi pohjoisessa jyllänneelle korkeapaineelle. Matalapaine väistyy itään ja pohjoisesta virtaa Etelä-Suomeenkin kylmää ilmaa.
Ylen meteorologin Matti Huutosen mukaan muutos tuntuu siinä, että etelässäkin on pikku hiljaa nykyistä vilakampaa, ja sateet hellittävät korkeintaan tihkuksi.
– Isänpäivä on etelässä pilvinen, lauha ja monin paikoin sateinen. Pohjoisessa korkeapaine pitää sään poutaisena. Alkuviikko tuo kylmempää ilmaa eteläänkin, paikoin satelee myös vähän lunta, Huutonen kertoo.
Pohjoisessa säilyy kylmyys ja pakkaset paukkuvat ihan kunnolla. Lauantaina mitattiin jo koviakin lukuja: Muoniossa oli aamulla -24 astetta pakkasta, mikä on tämän talvikauden kylmin lukema.
Kun korkeapaineen myötä kylmä asettuu koko Suomen ylle, se ei ihan hevin sitten hellitäkään. Sama meno jatkuu jotakuinkin viikon päivät.