Mikkelissä Kauppakeskus Akselissa sijaitseva Veikkauksen pelisali Mikkelin Pelaamo suljetaan.
Pelisalin sulkemispäätös liittyy Veikkauksen syyskuussa aloittamiin muutosneuvotteluihin. Neuvottelujen lopputuloksena Veikkaus sulkee Casino Tampereen 9. joulukuuta sekä 19 pelisalia eri puolilla Suomea. Pelisalit suljetaan 22. joulukuuta 2023.
Mikkelin lisäksi Veikkaus sulkee pelisaleja muun muassa Kuopiossa, Joensuussa, Lappeenrannassa, Helsingissä ja Turussa.
Muutosneuvottelujen seurauksena arviolta 185–215 työntekijän työt Veikkauksella päättyvät. Lisäksi arviolta 110–150 työntekijän kohdalla työsuhteen ehdot muuttuvat olennaisesti.
Lopulliset luvut ovat pienemmät kuin mitä aiemmin arvioitiin.
Muutosneuvottelujen alkaessa työsuhteiden päättymisiä arvioitiin tulevan enimmillään 240. Työsuhteen ehtoihin arvioitiin tulevan muutoksia 195:llä työntekijällä.
Hallitus kaavailee muutoksia rahapelimonopoliin
Rahapelejä tarjoavan Veikkauksen monopoliasemaan kaavaillaan parhaillaan muutoksia. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että Suomessa siirryttäisiin osittaiseen monilupajärjestelmään vuoden 2026 alusta alkaen.
Käytännössä tämä tarkoittaisi, että myös muut rahapeliyhtiöt kuin Veikkaus voisivat hakea lisenssiä toimia Suomessa ja tarjota netissä pelattavia automaattipelejä ja urheiluvedonlyöntipelejä.
Sen sijaan esimerkiksi kaupoissa, kioskeissa ja digipalveluissa myytävissä lotto- ja muissa kuponkipeleissä Veikkauksella säilyisi edelleen monopoliasema.