Ilosaarirock julkaissut nipun ensi kesän esiintyjiä

Tiedossa on niin ikisuosikkeja, kuin myös ensi kertaa Laulurinteelle tulevia supernimiä.

Yleisöä VV:n keikalla Ilosaarirockissa 2023.
Ilosaarirockin yleisöä vuodelta 2023. Kuva: Raine Laaksonen / YleX
  • Tarja Laitinen

Ilosaarirock on julkaissut lähes kolmekymmentä ensi kesän festivaalille tulevaa esiintyjää.

Heinäkuun puolivälissä Joensuussa esiintyy muun muassa ikisuosikki Haloo Helsinki, viidettä pitkäsoittolevyään valmisteleva Sanni ja ensimmäistä kertaa Laulurinteelle tuleva Kaija Koo. Muita tuttuja kotimaisia nimiä ovat Behm ja Blind Channel.

Torstaina julkistettujen artistien joukossa on myös lukuisia kansainvälisiä kiinnityksiä.

Aikaisemmin Ilosaarirock on kertonut, että Joensuussa esiintyy paluun tekevä PMMP. Kaikkiaan festivaalilla heinäkuussa esiintyy yli kuusikymmentä artistia.