Tiistaiaamulla kello viiden aikaan alkanut ratajärjestelmävika Kirkkonummen ja Karjaan välillä on saatu korjattua.
Liikennekeskus Fintraffic tiedotti asiasta tiistaina hieman puolenpäivän jälkeen. Tiedotteen mukaan rantaradalla myöhässä kulkeva kaukojunaliikenne palautuu jälleen normaaliksi illan aikana.
Laaja ratajärjestelmävika esti aamulla junia kulkemasta Kirkkonummen ja Karjaan välillä.
Tiistaina puoliltapäivin vika oli pysäyttänyt liikenteen kokonaan Masalan ja Karjaan välillä.
Lisäksi kaukoliikenteen junat ovat huomattavasti aikataulustaan myöhässä.
Esimerkiksi Turusta kello 6.31 lähtenyt juna seisoi puoli kahdentoista aikoihin edelleen Kirkkonummella. Junassa matkustava Juha Hassila kertoi, että ennen Kirkkonummea juna pysähtyi jo tunniksi Karjaalla.
– Minkäänlaista tietoa ei ole tullut, milloin matka jatkuisi ja millä tavalla. Matkustajien keskuudessa on kuitenkin aika rauhallinen tunnelma. Parikymmentä vuotta olen Turun ja Helsingin väliä kulkenut, ja vuorot ovat joskus olleet pahastikin myöhässä. Tällaista ei ole kuitenkaan ennen tapahtunut, kertoo Juha Hassila.
Hassilan matka jatkui Kirkkonummelta kimppataksilla kohti Helsinkiä puolenpäivän aikoihin.
Yksittäisiä kaukojunaliikenteen vuoroja Helsingin ja Turun välillä on myös peruttu.
VR tiedottaa verkkosivuillaan, että yksittäisiä lähijunia saatetaan perua vian takia.
HSL taas tiedottaa viestipalvelu X:ssä eli entisessä Twitterissä että U-junilla on toistaiseksi poikkeuksellinen vuoroväli.
Lisäksi joka toinen Kirkkonummen suuntaan kulkevista U-junista kääntyy takaisin Jorvaksessa, joka toinen taas Kauklahdessa. HSL:n mukaan tilanne kestää noin kello 14 asti.
Juttua päivitetty 21. marraskuuta klo 6:21: lisätty juttuun, että VR saattaa perua yksittäisiä junavuoroja.
Juttua päivitetty 21. marraskuuta klo 8:36: lisätty juttuun HSL:n tieto U-junien perumisesta.
Juttua päivitetty 21. marraskuuta klo 9:48: muokattu otsikkoa, että järjestelmävika vaikuttaa edelleen junaliikenteeseen ja lisätty tieto, että kaukojunaliikenteessä huomattavia myöhästymisiä Turun ja Helsingin väliä kulkevassa junassa.
Juttua päivitetty 21. marraskuuta klo 12:07: päivitetty juttua kauttaaltaan ajankohtaisilla tiedoilla.
Juttua päivitetty 21. marraskuuta klo 12:50: päivitetty tieto vian korjaantumisesta.