Kulttuurigaalassa palkitun sometähden viisi vinkkiä: näin innostat lapsia ja nuoria lukemaan

Henriika Tulivirta uskoo, että jokainen lapsi ja nuori voi innostua lukemisesta. Juju on osata tarjota kullekin silmäparille juuri häntä kiinnostavaa luettavaa.

 Henriika Tulivirta pitää kirjaa kädessä
Henriika Tulivirta palkittiin työstään lukuinnostuksen edistäjänä viime viikolla. Kuva: Marjut Suomi / Yle
  • Kirsi Matson-Mäkelä
  • Anna Sirén

Monet kummit, mummit ja vanhemmat miettivät parhaillaan kuumeisesti, millaisia kirjoja kannattaisi hankkia lapsille ja nuorille pukinkonttiin.

Somen päivystävänä kirjastoammattilaisena tunnettu Henriikka Tulivirta, 34, sanoo, että paras lahja voi löytyä selvittämällä, mikä aihe lasta aidosti kiinnostaa.

Tulivirta palkittiin Kulttuurigaalassa Tampereella viime viikolla kulttuurin hyvinvointi -palkinnolla. Tulivirta edistää työssään Helsingin kaupunginkirjastossa lukutaitoa, lukuinnostusta ja kirjallisuuden arvostusta.

Lukeminen vaatii harjoittelua niin kuin mikä tahansa muukin harrastus, muistuttaa Tulivirta.

– Ei kukaan ole hyvä vaikkapa jääkiekossa välittömästi, kun laittaa luistimet jalkaan. Sitä pitää harjoitella. Ensin opetellaan luistelemaan. Sen jälkeen otetaan peli haltuun. Sama pätee myös lukemiseen. Aloitetaan sana sanalta, tarina tarinalta ja kirja kirjalta.

Katso Kulttuurigaalassa nähdystä videosta, kuinka Henriika Tulivirta kumoaa kolme estettä lukemiseen.

Videolla esiintyvät Henriika Tulivirran lisäksi tamperelaisen Sorin Sirkuksen nuoret.