Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
– Lämmittää kovasti sydäntä, ylikemisti Arto Orpana toteaa saamastaan Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkistä.
Helsinkiläinen biokemisti on yksi niistä 3 713 palkitusta, jotka saavat itsenäisyyspäivänä kunniamerkin.
Katso, ketkä kaikki saavat kunniamerkin. Voit hakea kunniamerkkejä saajan nimellä, kotikunnalla tai kunniamerkin nimellä.
Ylikemisti Arto Orpana on ollut muun muassa mukana kehittämässä HUS Diagnostiikkakeskuksessa käyttöön otettua uutta geenitestiä, jonka avulla voidaan arvioida lääkkeen ja lääkeannoksen sopivuutta potilaalle.
Erityisesti syöpäpotilaat ovat hyötyneet viime vuonna käyttöön otetusta testistä. Se on jo onnistunut estämään vakavia sivuvaikutuksia.
Orpanan mukaan monet syöpälääkkeet on hyvin herkkiä sen suhteen, kuinka paljon lääkettä saa olla veressä ilman, että tulee haitallisia sivuvaikutuksia.
Uusi geenitesti auttaa määrittelemään kullekin potilaalle sopivan annoksen aiempaa paremmin. Testi auttaa myös arvioimaan, onko lääke lainkaan sopiva potilaalle.
Kunniamerkin saamisen perusteita ei julkaista, mutta Orpana itse uskoo potilaiden eteen tehdyn työn olleen kunniamerkin saamisen takana.
Orpana on ollut yli neljännesvuosisadan ajan mukana kehittämässä terveydenhuoltoa. Hän on rakentanut diagnostisten geenitutkimuksien laboratoriomenetelmiä ja tietojärjestelmiä.
– Tämä on ollut elämäntehtävä. Olen hyvin otettu kunniamerkistä.
Yleensä kunniamerkkiä kansalaiselle on ehdottanut jokin organisaatio, kuten yliopisto tai yritys, jossa henkilö on töissä.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on Suomen kolmen ritarikunnan suurmestari, joka virallisesti antaa kunniamerkit.
Alta voit lukea lisää siitä, miten kunniamerkin voi saada.
Geenitutkimus kehittyy huimaa vauhtia
Ylikemisti Orpana johtaa noin kolmenkymmenen hengen genomiyksikköä. Geeniperimään eli genomiin liittyvän tiedon avulla voidaan esimerkiksi tarkentaa diagnostiikkaa.
Genomiyksikkö on osa HUS Diagnostiikkakeskusta. Orpana korostaa olevansa vain osa tiimiä, joka tekee yhdessä tulosta.
– Ilman sitoutuneita huippuammattilaisia tämä työ ei olisi mahdollista.
Kaikkiaan keskuksessa työskentelee yli 3 000 hoitoalan ammattilaista, jotka tuottavat muun muassa laboratoriopalveluita suomalaisille.
– Meillä on täällä paljon ahkeria ja pyyteettömiä ihmisiä, jotka tekevät tätä työtä muista kuin taloudellisista syistä. Teemme työtä ajatuksella, että annamme oman osamme terveydenhuoltoon.
Orpana toivoo, että hänen saamansa kunniamerkki on myös tunnustus geenitutkimukselle.
Koska ala kehittyy huimaa vauhtia, myös uudet tutkimusmenetelmät maksavat. Ylikemistin mukaan uusien tutkimusmenetelmien kehityksen rahoitus olisi tärkeä turvata terveydenhuollon säästöpaineista huolimatta.
– Tätä tietoa, mitä me saamme geenitutkimuksella, ei muilla menetelmillä saada.
Mitä ajattelet kunniamerkeistä? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 2.12.2023 kello 23:een asti.