Positiivisen raskaustestin tekeminen neljä vuotta sitten oli Jasmin Vuoriston, 29, elämän onnellisempia hetkiä.
Sykähdyttävää iloa seurasi kuitenkin pelko omasta pärjäämisestä.
Vuoristo oli raskaaksi tulleessaan 25-vuotias, eikä hänen elämäntilanteensa ollut ihanteellinen vauvan saamiselle. Vuoristolla oli lähihoitajan koulutus, mutta mielenterveyshaasteiden takia arki oli raskasta, ja hän oli joutunut lopettamaan työt.
– Ei minulla ollut kauheasti tulevaisuuden suunnitelmia. Halusin pitää lapsen, mutta samalla pelkäsin, miten pärjään.
Neuvoloiden resurssipula näkyy
Huoli tulevaisuudesta ja omasta selviytymisestä kuormittaa useiden vauvaperheiden arkea.
Ensi- ja turvakotien liitto kartoitti vauvaperheiden jaksamista Miten pärjäät? -verkkokyselyllä, johon vastasi yli 800 odottavaa tai äskettäin synnyttänyttä äitiä ympäri Suomea.
Lähes puolet vastaajista kärsi toistuvasta stressistä ja kasautuneista huolista. Useissa vastauksissa mainittiin myös uupumus, ahdistuneisuus, yksinäisyys ja uneen liittyvät vaikeudet.
Erityisasiantuntija Tanja Henttonen kertoo, että yli puolet vauvaperheistä kaipaisi ammattilaisten tukea, mutta sitä on vaikea saada. Kolmannes avun tarvitsijoista jää ilman tukea.
Yksi perheiden hyvinvointia heikentävä tekijä on Henttosen mukaan neuvoloiden resurssipula.
– Terveydenhoitajien vaihtuvuus on suurta etenkin isoissa kaupungeissa. Perheet kohtaavat liian harvoin terveydenhoitajan ja silloinkin, kun kohtaavat, vastassa ovat vaihtuvat henkilöt, hän kuvailee tilannetta.
Suurin osa perheiden haasteista olisi Henttosen mukaan ratkottavissa pienillä toimenpiteillä, jos tukea olisi vain saatavilla oikea-aikaisesti. Vertaistuen lisäksi perheet toivovat konkreettista apua arkeen, kuten kodinhoito- ja lastenhoitoapua tai unineuvontaa.
– Yksi keskeisistä ongelmista on, että perheillä ei ole tietoa saatavilla olevista palveluista, Henttonen avaa.
Tuki ja turva löytyivät ensikodista
Jasmin Vuoriston kohdalla kävi onnellisesti, sillä terveydenhoitaja otti hänen jaksamisensa neuvolassa puheeksi.
Yksin lasta odottaneelle Vuoristolle järjestyi paikka Turun ensikodista, josta hän sai apua vauvan hoitoon ja vanhemmuuteen.
Vuoristo sanoo, ettei olisi osannut itse hakea apua, sillä hän ei ollut koskaan kuullut ensikodin toiminnasta. Ennen muuttopäätöksen tekemistä hän kävi tutustumassa tiloihin ja henkilökuntaan.
Vuoriston kokemuksen mukaan ensikodin toimintaan liittyy usein ennakkoluuloja. Häntä itseäänkin mietitytti muuttaa omasta kodista ympäristöön, jossa asuu useita äitejä lapsineen.
– Minulle oli tärkeää, ettei minua pakotettu mihinkään, vaan ymmärsin itse, että saan sieltä tukea ja apua. Asia kääntyi mielessäni positiiviseksi, jolloin se oli myös helpompi hyväksyä, hän sanoo.
Vuoristo asui ensikodissa vauvan kanssa ensimmäisen vuoden. Jälkeenpäin hän on ollut tyytyväinen, että uskalsi ottaa avun vastaan. Nykyisin hän on kahden lapsen äiti, ja tulevaisuus näyttää huomattavasti valoisammalta.
– Raskaaksi tullessa olin todella hukassa itseni kanssa. En tiennyt yhtään, millainen äiti minusta tulee tai voi edes tulla. Kasvoin äidiksi sen vuoden aikana. Itsetuntemukseni ja -luottamukseni kasvoivat niin valtavasti, että olin täysin eri tyyppi, kun lähdin pois sieltä.