Punttisalin yölliset äänet häiritsevät asukkaiden unia – terveysvalvonta oli toista mieltä

Valvira ei löytänyt perusteita kieltää kouvolalaisen punttisalin ympärivuorokautista toimintaa.

Painolevyjä kuntosalilla.
Melua aiheutuu etenkin painonnostopenkkien käytöstä sekä salissa tapahtuvista satunnaisista iskuista lattiaan. Kuvituskuva. Kuva: Jari Kärkkäinen / Yle
  • Heikki Koskinen

Ympärivuorokautisen kuntosalin äänet häiritsevät yläkerran asukkaiden yöunia Kouvolassa. Kauppakadulla Kuusankoskella sijaitsevan rakennuksen a-rapun asukkaat ovat vedonneet kaupunkiin, jotta kuntosalin ympärivuorokautinen toiminta kiellettäisiin.

Selvitysten perusteella melua aiheutuu etenkin painonnostopenkkien käytöstä sekä salissa tapahtuvista satunnaisista iskuista lattiaan.

Valvirakin antoi lausunnon

Kaupungin terveysvalvonta pyysi asiaan näkemystä sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralta asti, mutta se ei löytänyt perusteita yökäytön kieltoon. Valviran mukaan meluhaittojen tämänhetkistä tasoa ei ole todennettu riittävän tarkasti.

Vaikka meluhaittaa todettaisiin, pitäisi Valviran mukaan käyttökiellon olla viimeinen keino asian korjaamiseksi.

Fit Kuusaa -kuntosali Kuusankosken Kauppakeskus Kuusaantorilla.
Kauppakadulla Kuusankoskella sijaitsevan punttisalin meluhaittojen puinti on jatkunut jo muutaman vuoden. Kuva: Antro Valo / Yle

Yksi asunto kärsii yhä metelistä

Asukkaat tekivät valituksen melusta Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnalle alun perin jo vuonna 2021.

Kuntosaliyrittäjä on tehnyt tämän jälkeen monia korjaustoimia kuten pehmusteiden ja tärinänvaimentimien asennuksia meluhaittojen vähentämiseksi. Kuntosalilaitteiden yhteydessä on myös käyttöohjeet meluntason vähentämiseksi.

Tilanne onkin parantunut, mutta yhden asunnon asukkaat kokevat melun edelleen häiritsevän yöunia. Asukkaiden pitämien melupäiväkirjojen mukaan meluhaittaa esiintyi yöaikoina kahdesta viiteen kertaa viikossa.

Terveysvalvonta suoritti marraskuun alussa arvioita meluhaitasta asunnossa. Alkuillasta suoritetun reilun tunnin mittaisen havainnoinnin aikana asuntoon kuului muutamia kolahduksia. Osa äänistä oli peräisin selvästi muualta kuin kuntosalilta.

Terveysvalvonta ei arvioinut ääniä niin koviksi, että niiden voisi olettaa häiritsevän nukkumista.

Raja-arvot alittuivat juuri ja juuri

Punttisalille vuonna 2019 myönnetyn rakennusluvan yhteydessä tehtiin selvitys äänieristyksen tasosta. Vaikka kuntosaliyrittäjä ei tehnyt tuolloin kaikkia suositelluista äänieristystoimenpiteistä, niin rakennusvalvonta hyväksyi kuntosalin ympärivuorokautisen toiminnan.

Öiseen aikaan punttisalilta asuntoihin kantautuvan äänen maksimitasoksi on määritelty 30 desibeliä. Rakennusluvan myöntämisen yhteydessä suoritettujen mittaustulosten perusteella melutaso alitti juuri ja juuri ohjearvot.

Kouvolan teknisen lautakunnan lupajaosto käsittelee asiaa kokouksessaan torstaina. Esityksen mukaan kuntosalin yöllisen toiminnan kieltämiselle ei ole perusteita.