Oliko lasten joulunvietto helppo vai vaikea järjestää vanhempien erottua? Kerro kokemuksesi, teemme juttua

Missä lapset viettävät joulua ja miten hoidetaan lahjakuviot? Joulussa on monta asiaa, jotka pitää sopia, jos vanhemmat eivät asu yhdessä. Miten teillä selvittiin?

Joululahjoja värikkäisiin papereihin ja lahjanauhoihin kiedottuina.
Kun vanhemmat eroavat, jouluperinteet menevät uusiksi ja monesta juhlan yksityiskohdasta pitää sopia. Yksi tärkeä kysymys on, missä lapset viettävät joulun. Kuva: Riikka Pennanen / Yle
  • Petri Kuikka

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Joulu on korostuneen perhekeskeinen juhla, jolloin halutaan viettää aikaa itselle rakkaiden ihmisten kanssa.

Monesti siihen liittyy koko perheen tai suvun kokoontuminen yhteen.

Eroperheissä joulun järjestelyt mietityttävät varsinkin silloin, kun lapset ovat pieniä.

Tutut jouluperinteet menevät uusiksi ja vanhempien on päästävä sopuun monista käytännöistä. Tämä saattaa olla varsinkin alkuvaiheessa hankalaa, kun eroon liittyvät tunteet ovat pinnassa.

Yhteiset pelisäännöt ja toimintatavat kuitenkin varmistavat parhaan mahdollisen joulun niin vanhemmille kuin lapsillekin.

Miten teidän joulunne järjestyy?

Yle kerää kokemuksia siitä, miten perheissä on eron jälkeen päästy sopuun joulun käytännöistä ja millaisia järjestelyjä joulunviettoon on.

Kerro meille oheisella lomakkeella, mitkä asiat aiheuttavat tai aiheuttivat riitoja? Tai menikö kaikki helposti – miksi? Teemme joulunvietosta juttua.