Hämeenlinnan kaupunki suunnittelee, että se ei enää lämmitä Raatihuoneenkadulla sijaitsevaa katuosuutta tämän talven jälkeen.
Niin sanotulla uudella Reskalla, eli Saaristenkadun ja Kasarmikadun väliin jäävällä osuudella on tähän saakka ollut käytössä katulämmitys, josta halutaan luopua osana talouden tasapainotusohjelmaa. Kaupunkirakennelautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan keskiviikkona 13. joulukuuta.
Kadun lämmityksen kokonaiskustannukset ovat olleet talvikauden osalta keskimäärin noin 30 000 euroa. Kaupunki ja katuosuuden kuusi kiinteistöä ovat sopineet katulämmityksen kustannusten jaosta erillisillä katulämmityssopimuksilla.
Kiinteistöjen osuus kustannuksista on ollut, katuosuuden pituudesta riippuen, noin 1 300–4 000 euroa talvikautta kohden.
Kaupunkirakennelautakunnan mukaan katulämmitysjärjestelmän ylläpito vaatisi korjaustoimenpiteitä, sillä kaikki lämmityskentät eivät ole tällä hetkellä toimintakuntoisia. Korjausten kustannusarvio on noin 20 000–30 000 euroa.
Osa kiinteistöistä on huolissaan kunnossapitovastuun laajentumisesta
Reska on kävelykatu. Hämeenlinnassa kävelykatujen kunnossapitovastuu on sovittu kiinteistöjen vastuulle ja esimerkiksi vanhalla Reskalla kiinteistöt ovat hoitaneet talvikunnossapidon kadun keskiviivaan saakka.
Jos uuden Reskan lämmitys poistetaan, jää kadun talvikunnossapitovastuu kunnossapitolain ja kaupungin käytännön mukaisesti kiinteistön omistajille tai haltijoille kadun keskilinjaan saakka.
Uudella Reskan kuudesta kiinteistöstä kolme on jo irtisanonut katulämmityssopimuksen. Sopimuksessa on siten mukana kolme kiinteistöä.
Kiinteistöjen omistajille annettiin mahdollisuus lausua mielipiteensä katulämmityksestä luopumisen valmisteluun. Lausunnon jätti kaksi kiinteistöä ja niissä vastustettiin kunnossapitovastuiden laajentumista.
Hämeenlinnan kaupunkirakennelautakunta toteaa vastineessaan, että kunnossapitovelvoite ei ole olennaisesti nykyistä kunnossapitovelvoitetta raskaampi, sillä kiinteistöjen vastuulle on siirtymässä vain talvikunnossapitotyöt kadun keskiosan osalta.
Kaupunkirakennelautakunnan mukaan kiinteistön edustan talvikunnossapito- ja puhtaanapitovastuu kadun keskiviivaan saakka on aiemminkin ollut kiinteistöillä.
Kaupunki vastaa tulevaisuudessakin kävelykadun asfaltin, liikennemerkkien, kalusteiden, varusteiden ja kasvillisuuden kunnossapidosta.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.