Kaskisten satama pysyy osana tärkeää EU-satamien verkkoa, Pietarsaari sen sijaan putosi kyydistä

Kokkolan satama ei noussut toiveista huolimatta eurooppalaisten satamien ydinverkkoon. Pohjalaisjärjestöt vetoavat nyt valtioon, jolta toivotaan alueen satamien edun ajamista.

Rahtialus ankkuroituna Kaskisten satamassa.
Oslo Wave 4 rahtialus ankkuroituna Kaskisten satamassa. Kuva: Kim Blåfield / Yle
  • Sebu Björklund

Kaskisten satama on jatkossakin osa eurooppalaisten satamien verkkoa eli TEN-T-liikenneverkkoa. Pietarsaaren satama sen sijaan jää nyt verkon ulkopuolelle.

Tilanne selkiytyi sen jälkeen, kun EU:n toimielinten kolmikantaneuvottelut päättyivät 18. joulukuuta.

Tiedotteessa Pohjanmaan kauppakamari vetoaa sen puolesta, että Pietarsaaren satama säilytettäisiin kattavassa EU-satamien verkossa ja Vaasan seutu tulisi huomioida solmukohtana.

– Vetoamme nyt Suomen hallitukseen, jotta se tekisi kaikkensa Pietarsaaren ja Vaasan huomioimiseksi, sanoo maakuntajohtaja Mats Brandt.

Pietarsaaren satamajohtaja Juha Hakala on pettynyt tulokseen, mutta hän näkee, että Pietarsaarella on edelleen mahdollisuus palauttaa statuksensa.

Tämä voisi olla mahdollista, mikäli Suomen valtio itse päättää muuttaa sataman luokitusta.

– Sen eteen teemme nyt töitä, Hakala toteaa.

TEN-T on jaettu kattavaan verkkoon ja ydinverkkoon.

Kokkolan satama olisi haluttu nostaa ydinverkkoon, mutta se ei toteutunut.

Pohjanmaan kauppakamari tukee alueen satamien nostamista korkeammalle tasolle. Toimitusjohtaja Paula Erkkilän mukaan energiasiirtymä ja geopoliittinen tilanne edellyttävät alueen satamien parempaa huomioimista.

– Historiallista investointiaaltoa ja kasvupotentiaalia tulee valtion nyt painokkaasti puskea eteenpäin, Erkkilä toteaa.

TEN-T eli Trans European Network yhdistää Euroopassa rautatiet, sisävesireitit, tiet sekä meri- ja lentoyhteydet laajaksi liikenneverkoksi.

EU:n kriteerit perustuvat tavaravolyymiin, ja määrällisesti satamien vienti ei ole riittävällä tasolla.

Juttu on osittain käännös Svenska Yle Österbottenin artikkelista: Kaskö kvar i europeiskt nätverk av hamnar – Jakobstad blir utanför