Tubettaja Pottukoiran kimppuun käyneet käräjillä Iisalmessa – yrittivät lyödä lasinpalasilla

Kahdelle syytetylle vaaditaan ehdotonta vankeutta ja yhdelle ehdollista vankeutta. Kolmikolle luettiin muitakin syytteitä.

Striimaja Pottukoira.
Pottukoira-nimellä tunnettu Jouko Kärkkäinen. Kuva on Ylen jutusta vuodelta 2014. Kuva: Veli-Pekka Hämäläinen / Yle
  • Keijo Salokangas

Tunnetun tubettajan ja striimaajan Pottukoiran eli Jouko Kärkkäisen epäillystä pahoinpitelyn yrityksestä luettiin syytteet Pohjois-Savon käräjäoikeudessa Iisalmessa torstaina.

Kolmea miestä syytetään törkeästä kotirauhan rikkomisesta, törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä sekä törkeästä varkaudesta. Syyttäjä vaatii heistä kahdelle ehdotonta vankeusrangaistusta sekä yhdelle ehdollista vankeutta ja oheissakkoa.

Syytteen mukaan miehet tunkeutuivat yöllä kostotarkoituksessa Kärkkäisen omakotitalon pihapiiriin ja rikkoivat kotirauhaa aggressiivisesti ja väkivaltaisesti käyttäytyen. Epäilty rikos tapahtui syyskuussa Kiuruvedellä Kärkkäisen suoran nettistriimin aikana.

Miehet pyrkivät lyömään Kärkkäistä nyrkeillä ja lasinpaloilla. Oikeuden mukaan lasinpalat olivat teräaseeseen rinnastettavia, lyömäaseeksi muodoltaan sopineita ja hengenvaarallisia välineitä.

Kärkkäinen joutui juoksemaan pakoon kotinsa pihapiiristä. Tämän jälkeen kolme syytettyä oli syytteen mukaan yhdessä tai yksin tunkeutunut Kärkkäisen omakotitaloon ja anastaneet sieltä tupakkaa sekä tietokoneen keskusyksikön. Anastettu keskusyksikkö löytyi yhden syytetyn asunnosta kuukautta myöhemmin poliisin kotietsinnässä.

Kaksi syytetyistä on kiistänyt syytteet kirjallisissa vastauksissaan. Kolmannen syytetyn vastaus annettiin suullisesti oikeuden istunnossa eikä se ole tiedossa.

Kolmikolle luettiin muitakin syytteitä

Käräjillä esitettiin mieskolmikolle muitakin syytteitä. Yhtä miestä syytetään ravintolan karaokejuontajan ja järjestyksenvalvojan pahoinpitelyistä. Lisäksi hänelle luettiin syyte laittomasta uhkauksesta, joka koskee 16-vuotiaan tytön uhkaamista hakkaamisella. Miestä syytetään myös useista alkoholijuomien näpistyksistä kiuruvetisistä marketeista.

Toinen miehistä sai syytteen Kiuruvedellä kesäkuussa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Syytteen mukaan hän oli lyönyt uhriaan kolmesti nyrkillä kasvoihin.

Kolmatta miestä syytetään useista petoksista. Syytteen mukaan hän on myynyt netissä pelikonsolia, tietokoneen osaa, kuulokkeita sekä virtuaalituotetta useille eri henkilöille ja saanut rahaa noin 1 300 euroa, vaikka hänellä ei ollut myytäviä tuotteita lainkaan. Lisäksi häntä syytetään useista alkoholijuomien näpistyksistä.