Pohjois-Korea suunnittelee kolmen uuden vakoilusatelliitin laukaisua ensi vuoden aikana, kertoi maan valtiollinen uutistoimisto KCNA uudenvuodenaattona.
Ensi vuoden poliittisia tavoitteita listatessa korkealla Pohjois-Korealla on myös miehittämättömien lennokkien eli droonien kehittäminen sotilaskäyttöön.
Pohjois-Korea sanoi marraskuun lopulla onnistuneensa laukaisemaan ensimmäisen vakoilusatelliittinsa kahden epäonnistuneen laukaisuyrityksen jälkeen.
Laukaistun satelliitin kyvykkyydestä tai toimintakyvystä ei ole tietoa. Pohjois-Korea väittää saaneensa satelliitin avulla kuvia kohteista Yhdysvalloista ja Etelä-Koreasta. Pohjois-Korea ei ole vielä julkaissut satelliitin tuottamia kuvia.
Kim: Suhtautumista Etelä-Koreaan muutettava
Maan itsevaltainen johtaja Kim Jong-Un linjasi Pohjois-Korean hylänneen mahdollisuuden Koreoiden yhdistymiseen ja sanoi, että Pohjois-Korean on muutettava täysin suhtautumistaan Etelä-Koreaan.
– Uskon, että olisi virhe enää pitää meidät pääviholliseksi julistaneita tahoja sellaisina, joiden kanssa pyrkisimme sovintoon tai yhdistymiseen, Kim sanoi vuoden viimeisessä puolueen tapaamisessa KCNA:n mukaan.
Kimin mukaan Pohjois-Korean on pakko jatkaa ydinaseidensa kehittämistä ja muodostaa syvempiä siteitä Yhdysvaltoja vastustavien maiden kanssa.
Tällä Kim todennäköisesti tarkoitti etenkin Venäjää. Kim ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat syyskuussa Venäjän Kaukoidässä sijaitsevassa Vostotšnyin avaruuskeskuksessa.
Venäjän uskotaan avustaneen Pohjois-Koreaa maan satelliittiprojektissa.
Lähteet: Reuters, AFP