Kovilla pakkasilla rakennustyömailla siirrytään työskentelemään lähtökohtaisesti sisätöihin, kertoo YIT Suomen projektipäällikkö Jonna Kulmala.
Ulkona voidaan Kulmalan mukaan käydä tekemässä jotain lyhytkestoista, mutta sisätöitä ja muita kohteita yrityksestä aina löytyy.
Vuodenvaihteessa pidetään lisäksi vapaitakin.
– Hankkeiden aikataulutuksessa huomioidaan etukäteen talvipakkaset, joten ne eivät vaikuta valmistumisaikaan.
YIT:llä on työn alla esimerkiksi Seinäjoella perhekeskus Aallokko, saman korttelin pysäköintitalo sekä asuinkerrostalo.
– Aallokko on pääosin jo sisätyövaiheessa, mutta julkisivumuuraus on keskeytetty pakkasten ajaksi.
Pakkasraja riippuu rakennustyön luonteesta
Yhtenäistä pakkasrajaa Kulmalan mukaan ei voi määritellä ulkotöille vaan se on työkohtaista.
– Esimerkiksi muuraustyössäkin se riippuu siitä, minkälaista saumausta tehdään ja millaisia laasteja käytetään. Noin -15–20 pakkasasteen tienoilla se pyörii.
Herkin ulkotyö Kulmalan mukaan on maalaustyö, vaikkei niitä monesti talvella tehdäkään.
Koneet ja materiaalit ovat niitä, jotka ensimmäiseksi Etelä-Pohjanmaalla osoittavat hyytymiset merkkejä.
– Täällä työntekijät ovat rautaa ja kyllä tekisivät, mutta haluamme työnantajana ja pääurakoitsijana varmistaa, että työnteko on terveellistä ja turvallista.