Verottaja nosti lounassetelin ylärajaa 80 sentillä, mutta korotus valui heti hintoihin

Ravintolat kokevat hintojen nostamisen välttämättömänä.

Miehiä ravintolapöydässä.
Joonas Tulonen, Mikko Kuusela, Aleksi Sillanpää ja Riku Alanko käyvät säännöllisesti lounastamassa lounasetua hyödyntäen. Kipurajan lounaan hinnalle he asettavat 13–14 euron paikkeille. Kuva: Marko Melto / Yle
  • Oskari Räisänen

Monia lounaalle ravintolaan suuntaavia odottaa nyt ikävä yllätys: annos on piirun verran viime kuuta kalliimpi.

Kun palkansaajien yhden arvostetuimman luontoisedun, eli lounasedun yläraja nousi vuodenvaihteessa 12,70 eurosta 13,50 euroon, myös moni ravintola nosti lounaidensa hintoja.

Näin on esimerkiksi Tampereella. Tammikuusta alkaen lounaasta saa pulittaa monessa paikassa juuri edun ylärajan verran, eli 13,5 euroa.

Helsingissä keskustan lounashinnat lähentelevät jo 15:tä euroa, Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla.

Taustalla kustannusten nousu

Lounaan hinta nostettiin vuoden vaihteessa 12,70 eurosta 13,50 euroon Tampereella esimerkiksi Lounasravintola Liliassa, ABC-huoltoasemilla, Ståhlberg Lunch & Cateringilla ja Bistro Kattilassa.

Verohallinto on hilannut lounasedun ylärajaa viime vuosina tasaisesti ylöspäin. Samaan aikaan lounaiden hinnat ovat nousseet.

Lounasravintola Lilian keittiöpäällikkö Kari Rintamäki myöntää, että edun ylärajan nousu oli syy hinnannostolle.

Taustalla piilee kuitenkin jo kauemmin kypsytellyt paine.

– Raaka-aineet, henkilöstökustannukset, sähkön hinta ynnä muut ovat nousseet sen verran, että pakko oli (nostaa), että eletään.

Mies ravintolassa.
Ravintola Lilian keittiöpäällikkö Kari Rintamäki sanoo, että ravintola oli suunnitellut lounaan hinnan korotusta jo aiemmin. Ravintoedun verotusarvon ylärajan korotus varmisti päätöksen. Kuva: Marko Melto / Yle

Ravintola Puistossa samaan lukemaan lounaan hinta nousi jo ennen lounasedun korotusta.

Pirkanmaan osuuskaupan liikenne-, matkailu- ja ravintola-alan toimialajohtaja Mikko Hautasaari sanoo, että toimialalla on seurattu varsin ”orjallisesti” lounassetelin maksimiarvoa vuosia.

Inflaation ansiosta tästä on jouduttu kuitenkin poikkeamaan ja hinta on voitu asettaa lounassetelin yläpuolelle. Näin kävi viime syksynä Puistossa.

– Kustannusten nousu on ollut niin lujaa, että toimijoiden on ollut pakko irtautua siitä. Me tehtiin Puistossa viime vuonna näin. Haasteellinen tämä yhtälö on. Mutta nyt ollaan pysytty tuossa 13,50 eurossa.

Mies ravintolassa.
Ståhlberg Lunch & Cateringin yrittäjä Antti Tuomi sanoo, että hintaa tärkeämpää on tarkastella hinta-laatusuhdetta. Jossain kohtaa asiakkaan kynnys tulee vastaan. – Jos hinnat koko ajan vain nousevat, jossain vaiheessa asiakas ei ole enää sitä päivittäin valmis maksamaan, hän sanoo. Kuva: Marko Melto / Yle

Ståhlberg Lunch & Cateringin keittiömestari ja yrittäjä Antti Tuomi sanoo, että ravintoedun yläraja ohjaa osaltaan hintoja, mutta hinnan muodostumiseen vaikuttavat muutkin tekijät.

– Tietenkin seuraamme myös mitä vastaavat toimijat keskustassa tekevät ja muodostamme hinnan sen perusteella.

Lounashinnan kipurajaa ei ole Tuomen eikä Rintamäen mukaan saavutettu. Tuomelle kipuraja on 15 euroa.

Asiakkaiden mukaan rajaa aletaan jo vääjäämättä lähestyä.

– Lounashinnat ovat nousseet kovasti tässä viime aikoina, mutta sanoisin, että semmoinen 12–13 euroa alkaa olla maksimi lounashinnaksi, sanoo nokialainen Anna-Leena Kivipuro.

Tamperelainen Joonas Tulonen pitää kipurajana 14 euroa. Ilman lounasetua hän ei olisi summaa valmis maksamaan, ainakaan yhtä usein.

Vaikeat vuodet näkyvät hinnoissa

Lounasedun ylärajan määrittää Verohallinto. Sen määrittäminen perustuu kustannuskehitykseen ja ravintola-alan toimijoiden lausuntoihin.

Ravintola-alalla on ollut vuodesta 2021 alkaen rajuin kustannuskehitys vuosikymmeniin, sanoo Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö Maran toimitusjohtaja Timo Lappi.

Hän ei ota kantaa lounaiden hinnoitteluun, mutta ymmärtää korotukset.

– Se 80 sentin kohotus voi tuntua suurelta, mutta esimerkiksi raaka-aineiden tukkuhinnat ovat 30 prosenttia korkeammat kuin vuonna 2019.

Lapin mukaan hintojen korotuspaineita selittää kustannusten nousun lisäksi etätyön lisääntyminen koronapandemian jäljiltä.

Pirkanmaan Osuuskaupan Mikko Hautasaari sanoo, että inflaation sekä etätyön lisääntymisen vaikutus on saanut ravintola-alan toimijoista osan lopettamaan lounaan tarjoamisen kokonaan.