Sähkö on nyt Suomessa ennätyksellisen kallista. Energiantuottajien mukaan suomalaisten ei kuitenkaan tarvitse pidemmän päälle olla huolissaan sähkön hinnasta.
Energiateollisuus ry:n tietojen mukaan sähkö oli Suomessa viime vuonna lähes Euroopan halvinta.
Tulevaisuutta ennakoivat futuurit povaavat Suomeen jatkossakin Keski-Eurooppaan verrattuna edullista sähköä.
Nordpool-sähköpörssissä sähkön hinta Suomessa ja Baltian maissa on kuitenkin tänään perjantaina omissa sfääreissään. Suomessa sähkö maksaa nyt lähes viisi kertaa enemmän kuin Ruotsissa. Miksi?
– Meillä Suomessa on paljon kylmempää. Pakkanen lisää lämmitystarvetta. Ruotsissa tilanne on leppoisampi, sanoo energiamarkkinajohtaja Pekka Salomaa Energiateollisuus ry:stä.
Järjestö edustaa sähköä tuottavia, siirtäviä ja myyviä yrityksiä. Yle haastatteli Salomaata videoyhteydellä.
Pakkanen ei vielä kurita myöskään Keski-Eurooppaa. Esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa sähkö maksaa perjantaina noin kymmenesosan Suomen hinnoista. Lauantaina Keski-Euroopan sähkönhinnat ovat noin puolet Suomen hinnasta.
Viime vuonna suomalaiset kuitenkin pääsivät keskimäärin nauttimaan Keski-Euroopan maita selvästi halvemmasta sähköstä. Suomea halvempaa sähkö oli vain Ruotsissa.
Vertailusta tosin puuttuu itäisen Keski-Euroopan maita.
Siirtoyhteys Suomen ja Ruotsin välillä paranee
Sähkön siirtoyhteydet tasaavat hintoja maiden välillä, mutta niiden kapasiteetti on hyvin rajallinen.
Parannusta on kuitenkin luvassa vuonna 2025. Salomaan mukaan Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin välinen sähkönsiirtokapasiteetti nousee noin 2 000 megawattiin eli lähes kaksinkertaiseksi nykytasoon verrattuna.
– Sillä on merkittävä vaikutus markkinoiden toimintaan, Salomaa sanoo.
Siirtoyhteys tasoittaa hintavaihteluita kumpaankin suuntaan. Sen avulla voidaan lisätä sähkön tuontia, minkä lisäksi tuulisella säällä Suomessa tuotettua sähköä voidaan viedä entistä enemmän Ruotsiin.
Muut keinot hintavaihteluiden tasaamiseen ovat juuri nyt vähissä.
– Sähkön varastointi varsinaisesti sähkönä on todella kallista. Sähköä varastoidaan lähinnä polttoaineina ja vetenä, Salomaa sanoo.
Hän huomauttaa, että sähkön hintavaihtelun tasaamiseksi on suunniteltu pumppuvoimaloiden rakentamista. Halvan tai ilmaisen sähkön aikana vettä voitaisiin pumpata ylös, ja kalliimman sähkön aikana vedellä pyöritettäisiin sähköä tuottavia turbiineita.
Salomaan mukaan hintojen vaihteluun vaikuttaa myös se, millaista sähkönkulutus Suomessa jatkossa on. Jos kulutus voi joustaa hintojen mukaan, hintavaihtelut eivät ole niin jyrkkiä.
Tuulivoima laskee hintoja Pohjoismaissa
Joka tapauksessa pidemmän päälle suomalaisten sähkönkäyttäjien tulevaisuus näyttää eurooppalaisessa vertailussa hyvältä.
– Pitkän aikavälin näkymä Suomessa ja Ruotsissa on parempi kuin keskisessä Euroopassa, missä ollaan edelleen rankasti fossiiliriippuvaisia, Salomaa sanoo.
Ennusteiden mukaan sähkö maksaisi Suomessa lähivuosina keskimäärin vain noin puolet siitä mitä Saksassa.
Ruotsissa sähkön hinta vaihtelee alueittain. Alla olevaan vertailuun on valittu alue, joka sisältää pääkaupungin Tukholman.
Suomen asema on hyvä verrattuna myös Baltian maihin.
Yhteisten sähkömarkkinoiden näkökulmasta Baltian maat ovat Euroopassa pussin perällä vähän samaan tapaan kuin Suomi. Siirtoyhteydet Suomen ja Baltian välillä ovat rajalliset, ja siksi ne hyötyvät vain osittain Suomen tuulienergia- ja ydinvoimabuumista.
– Tyypillisesti Baltiassa sähkön hinta on ollut suhteellisen korkea, usein jopa Euroopan kallein hinta, Salomaa sanoo.
Baltiassa sähkön hinta myös tuntuu kuluttajien kukkarossa suurempana lovena, koska maiden tulotaso on Suomea alempi.
Niinpä esimerkiksi Virossa keskustellaan Salomaan mukaan nyt paljon tuulivoiman lisäämisestä sekä ydinenergiasta, jota Virossa ei tähän asti ole tuotettu lainkaan.