Kun nykyhallitusta kuuntelee, törmää usein sanoihin kiire, pakko tai kuri. On kiire leikata sosiaali – ja työttömyysturvaa tai pakko muuttaa työelämän lakeja.
Pakko johtuu siitä, että velkaa on valtavasti ja maan taloustilanne on vaikea – joskin syy on kuulemma edellisen hallituksen.
Nyt pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) puhuvat myös miljardiluokan lisäleikkauksista. Samalla hallitusohjelman verbi ”sopeuttaa” on päivän politiikkapuheessa koventunut ”leikkaamiseksi”.
Synkistelty on aina, mutta ei näin rankalla tavalla
Mutta mikä on muuttunut? Moni muistaa esimerkiksi Iiro Viinasen, Sauli Niinistön tai Mauno Koiviston varoitelleen velkaantumisesta. Politiikan retoriikassa kipeitä toimenpiteitä on aina perusteltu talouden välttämättömyyksillä.
Yle kysyi kahdelta politiikan ja poliittisen puheen tutkijalta, onko nykypuheessa jokin toisin. Kyllä on, vastaavat Jouni Tilli ja Kimmo Elo kuin yhdestä suusta.
Jouni Tilli on Lapin yliopiston politiikan tutkimuksen dosentti, Kimmo Elo työskentelee Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksessa. Kumpikin sanoo, että politiikassa on meneillään ihan uudenlainen, aiempaa kovemman retoriikan kausi.
”Pakko” tuli ryminällä politiikkaan kymmenisen vuotta sitten
Molemmat tutkijat ajoittavat uudenlaisen kuripuheen alkupisteen pääministeri Juha Sipilän keskustavetoiseen hallitukseen (2015–2019). Silloinen porvarihallitus kaavaili säätävänsä niin sanotut pakkolait. Hallitus halusi lailla leikata työehtosopimusten piirissä aiemmin ratkaistuja asioita.
Pakkolait olivat tehokas pakote. Hallitus taivutti palkansaajajärjestöt lopulta lakien säätämisen sijaan kilpailukykysopimukseen.
Työmarkkinajärjestöjen kanssa tehty kiky-sopimus jäädytti palkkatasoa, pidensi työaikaa, leikkasi lomarahoja ja vähensi työnantajamaksuja. Silloista uhkausta puuttua työmarkkinoiden sopimusvapauteen pidettiin jopa eurooppalaisittain hyvin poikkeuksellisena.
Samainen keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten (myöhemmin sinisten) muodostama hallitus yritti runnoa maaliin myös vuosikausia valmisteltua sote-uudistusta ja terveydenhuollon aiempaa voimallista yksityistämistä.
Jouni Tilli tutki politiikan retoriikkaa tuolloin Jyväskylän yliopistossa. Hän analysoi, että hallitus käytti sote-uudistushankkeessaan uskonnollisen retoriikan keinoja: syyllisti ja lietsoi huonoa omaatuntoa.
Tillin tausta on keskustapuolueesta, mutta hän ajautui tutkimusotteellaan ristiriitaan ruotiessaan keskustalaisen pääministerin Juha Sipilän tv-puhetta.
– Juuri Juha Sipilän hallituksen käynnistämä pakko- ja kuripuhe on voimistunut myös nykyhallituksen retoriikassa, Tilli pohdiskelee nyt.
Tilli on kirjoittanut myös Sipilän hallituksen työllistämispolitiikan aktiivimallista, jossa vaadittiin siirtymistä ”oleskeluyhteiskunnasta työyhteiskuntaan” sekä vertaillut Sipilän hallituksen ja Antti Rinteen demarivetoisen hallitusten puhetapoja toisiinsa.
Ja kyllä – ”pakon” tunnistaa vasemmistohallituskin. Edessä häämöttävä romahdus, kriisi ja siihen reagoimisen pakko ei ole Tillin mukaan vain oikeistohallitusten perustelutyökalu.
Pakko vain ponnisti eri pohjalta kuin oikeistohallituksen talouspuheessa. Sipilän kautta seurannut Antti Rinteen demarivetoinen hallitus näki pakot ympäristökysymyksissä, reagoinnissa ilmastonmuutokseen tai pakon vastata koulutushaasteeseen. Rinteen hallituksen pakkoretoriikassa maailman muutoksen katsottiin olevan niin nopeaa, että olisi ollut silkkaa vastuuttomuutta olla satsaamatta esimerkiksi osaamiseen ja koulutuksen.
Ja tietysti – ihan oma lukunsa pakon retoriikasta on korona-aika ja Sanna Marinin (sd.) pääministerikausi.
Juuri nyt politiikan retoriikkaa riivaa syyllistämisen vimma
Erikoistutkija Kimmo Elo Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksesta sanoo, että vaikka poliittinen retoriikka on aina ollut kovaa ja värikästä, nykypäivänä lyödään yhä lujempaa.
Syyllistäminen on noussut Elon mukaan keskusteluun varsinkin taas viime vuoden lopulla.
– Syyllistäminen on keino luoda kriisitunnelmaa. Sillä saa poliittista tukea, ja se luo oikeutusta sopeutustoimille, Elo pohtii.
Lisäleikkauksia ennusteleva valtiovarainministeri Riikka Purra sanoi jo syksyllä perussuomalaisten puoluevaltuustossa, että ”olemme tottuneet elintasoon, jota emme ansaitse”. Purra lainasi ajatuksen sen viime keväänä esittäneeltä presidentti Sauli Niinistöltä.
Euroopan neuvosto on moittinut Suomea useaan otteeseen liian heikosta sosiaaliturvasta, mutta meillä taitetaan nyt peistä siitä, mitä tuo sosiaaliturva tarkoittaa ja kenelle se kuuluu.
Esimerkiksi konkarikansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) sanoo, että jokaisella kykenevällä on moraalinen velvollisuus ansaita toimeentulonsa sosiaaliturvaan turvautumisen sijaan.
”Kiire pelastaa Suomi”
Erikoistutkija Kimmo Elo sanoo, että politiikassa käydään aina kamppailua käsitteistä. Ne ovat vallan pääomaa: käsitteillä hankitaan oikeutus omille toimille – varsinkin rajuille toimille.
– Aika monet asiat kehystetään nykyään helposti kiireellä. Esimerkiksi moni lakihanke, Kimmo Elo pohtii.
Molempien haastateltujen tutkijoiden, Tillin ja Elon mukaan kiireen alle voi peittää sen, että päätöksen takana on aina myös arvovalinta. Kiireen vaikutus politiikkaan on, että päätöksistä ei keskustella.
Näin kiirekin tavallaan koventaa retoriikkaa: kovan puheen sijasta asioista ei puhuta lainkaan. Vetoamalla kiireeseen nykyhallitus on välttänyt keskustelua esimerkiksi budjettilaeista.
Kiire tuottaa myös eräänlaisen kehäpäätelmän: poikkeustilanteessa toimet ratkaisuksi on löydettävä nopeasti, ja kriisisanasto antaa ikään kuin luvan poikkeuksellisille toimille.
Petteri Orpo on myöntää, että syksyllä syksyllä lakien valmistelua painoi liiallinen kiire. Kiire johtui siitä, että budjettilait piti saada käsittelyyn.
Oikeuskansleri onkin moittinut hallitusta – ja useaan otteeseen – liiasta kiireestä. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti antoi myös hiljan ratkaisunsa kanteluihin, joissa katsottiin demokraattisen päätöksenteon vaarantuneen, koska lainvalmistelussa ei ollut aikaa kansalaiskeskustelulle.
Pöysti totesi, että kiire ja hallitusohjelma ei luo hallitukselle oikeutta eduskunta- ja kansalaiskeskustelun torppaamiseen.
Myös lainsäädännön arviointineuvosto on huomauttanut hallitusta kehnosta lainvalmistelusta. Normaali kiire ei ole perusteltu syy olla piittaamatta lausuntoajoista, kun kyse on suurista asioista: asumistuesta tai sosiaaliturvan indeksijäädytyksistä.
Kimmo Elo Turun yliopistosta muistuttaa, että parlamentaariseen keskustelukulttuuriin kuuluu tietty hitaus, esimerkiksi lakien pitkäaikaisten kokonaisvaikutusten huolellinen arviointi.
Elon mukaan on vaarallista, jos ihmiset tuntevat, etteivät poliitikot ole heidän turvanaan muutosten edessä.
– Olemme tutkijakollegoidemme kanssa puhuneet demokratian rapautumisesta. Tällä hetkellä yhä isompi osa ihmisistä monissa maissa kokee, etteivät tule kuulluiksi. Heidän ongelmansa eivät näy, eikä kukaan edusta heitä.
Kuuntele myös:
