Orimattilaan suunnitellaan suurta datakeskusaluetta. Orimattilan kaupunki ja hankkeessa liiketoimintakehittäjänä oleva Fortum ovat solmimassa suunnitteluvaraussopimuksen Länsi-Pennalan teollisuusalueelle.
Fortum pitää aluetta sopivana datakeskustoiminnalle muun muassa kaavoitustilanteen, sähköverkkoyhteyksien ja työvoiman saatavuuden takia.
– Fortumin tavoitteena on kehittää ja markkinoida aluetta datakeskusinvestoinnin tekijöille, kertoo tiedotteessa Vesa Maso Fortumin Industrial Customer Electrification -yksiköstä.
Fortum ei kerro kenen kanssa se keskustelee datakeskushankkeesta, mutta vihjaa että taustalla on isoja maailmanlaajuisia toimijoita.
Toteutuessaan datakeskus toisi Orimattilaan satoja uusia työpaikkoja. Välilliset vaikutukset olisivat lisäksi suuret esimerkiksi rakentamisvaiheessa.
– Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus Orimattilalle ja koko Päijät-Hämeelle, sanoo kaupunginjohtaja Kalle Larsson.
Datakeskus tarvitsee noin 100 hehtaarin alueen
Datakeskusalueen laajuus olisi kokonaisuudessaan noin sata hehtaaria, josta kaupungin omistuksessa on runsaat puolet. Kaupunginjohtaja uskoo, että yksityiset maanomistajat näkevät datakeskussuunnitelman suurena mahdollisuutena.
– Kaupunki tekee kaikkensa edistääkseen teollisuusinvestoinnin maaliin saakka. Meidän keskeinen tehtävä on edistää luottamusta Fortumin suuntaan ja löytää ratkaisut yhtiön esittämiin kysymyksiin, sanoo kaupunginjohtaja.
– Kyllä tämä valaa vahvaa tulevaisuuden uskoa.
Larsson muistuttaa kuitenkin, että kyseessä on 8-10 vuotta kestävä hanke, jossa otetaan vasta ensi askeleita, kun Orimattilan kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 15. tammikuuta Fortumin kanssa tehtävää suunnitteluvarausta.
Juttua muokattu 11.1. klo 12.20: Lisätty kaupunginjohtaja Kalle Larssonin haastattelulinkki.
Juttua muokattu 11.1. klo 14.23: Lisätty Fortumin teollisuuden sähköistämishankkeiden johtaja Vesa Mason haastattelulinkki