Hieman ennen joulua törmäsin Instagramissa hämmentävään julkaisuun.
Mediapersoona Maria Veitola oli käynnistänyt lokakuussa Instagram-profiilissaan ”vertaistukihaun”. Se oli jatkoa Veitolan suuren suosion saaneelle ystävähaku-postaukselle, ja tällä kertaa tarkoituksena oli ystävän tarpeessa olevien sijaan yhyttää ne, joilla on tarve puhua jollekulle vaikeista kokemuksistaan.
”Kirjoita juuri niin paljon tai vähän kuin hyvältä tuntuu. Kannattaa liittää tekstiin ainakin kotipaikkakuntasi, nimesi ja ikäsi”, Veitola kannusti.
Monista tuntui hyvältä kirjoittaa aika paljon.
Parissa sadassa kommentissa ihmiset kertoivat todella avoimesti todella järkyttävistä kokemuksista. Hyväksikäyttöä, hengellistä, henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa, parantumattomia sairauksia, persoonallisuushäiriöitä, itsemurhia.
Avausta pidettiin rohkeana ja tärkeänä, sydän.
Kaunis ele kyllä oli, mutta oliko se vastuullinen tai järkevä?
Avoimuus altistaa ikäville kommenteille, henkilötietojen penkomiselle ja muille vastenmielisille internet-kulttuurin ilmiöille.
Maria Veitola on vaikutusvaltainen julkisuuden henkilö, jolla on Instagramissa yli 200 000 seuraajaa. Profiili on julkinen, joten myös jokainen sinne tullut kommentti näkyy koko maailmalle. Niiden leviämistä ei voi kontrolloida mitenkään. Kuka tahansa voi ottaa kuvakaappauksen ja lähettää sen minne tahansa.
Myös monilla kommentoijilla oli avoin tai jopa avoin ja omalla nimellä tehty profiili, johon perehtymällä saa nopeasti paljon tietoa esimerkiksi ihmisen asuinpaikasta ja yksityiselämästä.
Tällainen avoimuus altistaa ikäville kommenteille, henkilötietojen penkomiselle ja muille vastenmielisille internet-kulttuurin ilmiöille.
Parikymmentä vuotta sitten vihapuhe-sanaa ei ollut edes keksitty, mutta koska internet oli uusi ja epäilyttävä ilmiö, lasten päähän taottiin mantraa ”älä ikinä kerro netissä oikeaa nimeäsi tai asuinpaikkaasi”. Se oli kieltämättä hieman hysteeristä, muttei ehkä aivan älytöntä.
Kaikki vertaistuki ei ole hyväksi.
Avoimuus voi kaduttaa myöhemmin, minkä tietää varmaan jokainen, joka on joskus ollut humalassa.
Vakavasti puhuen: vaikeaa kokemusta käsittelevä ihminen on usein varsin altis avautumaan, ja vaikka puhuminen voi tuntua terapeuttiselta, se ei aina ole sitä.
Vaikeuksissa vellominen ei edistä hyvinvointia, vaan se voi pitää ihmistä uhrin asemassa ja haitata toipumista. Siksi esimerkiksi psykoterapiassa ihmistä ohjataan opettelemaan joustavuutta ja ottamaan erilaisia näkökulmia tilanteeseensa – siis tekemään aktiivisia tekoja kohti parempaa vointia.
Kysymys vertaistuesta onkin yhtä Instagram-julkaisua monimutkaisempi asia.
Kaikki vertaistuki ei ole hyväksi. Esimerkiksi kaksi syömishäiriöistä saattaa päätyä jakamaan toisilleen laihdutusvinkkejä, päihderiippuvaiset voivat retkahtaa uudestaan tai avautuminen voi olla vastaanottajalle liikaa.
Julkinen avautuminen lehtien palstoilla tai sosiaalisessa mediassa voi kostautua myöhemmin elämässä. Parempi olisikin puhua yksityisesti läheisille tai terapeutille.
Kaikilla ei kuitenkaan ole siihen mahdollisuutta, ja tätä tyhjiötä vaikuttajat mielellään täyttävät.
Suomen mielenterveyspalvelut ovat surkealla tolalla. Osastolle eivät aina pääse edes akuutissa itsemurhavaarassa olevat, avohoito ei toimi ja terapiaan pääsyä joutuu jonottamaan jumalattomia aikoja. Mielenterveyspalveluiden rahoitus ja muu resursointi ovat täysin riittämättömiä.
Perinteisten instituutioiden rapistuessa niiden palveluita toivotaan vaikuttajilta. Heillä ei ole rasitteenaan instituutioiden rahoitusvaikeuksia tai hierarkkisia jäykkyyksiä, muttei myöskään instituutioiden suojaavia käytäntöjä. Niiden puute voi käydä ilmi ikävällä tavalla.
Esimerkiksi Me too -liikkeen aikaan Instagramiin perustettiin tilejä, joille sai kertoa anonyymisti seksuaalisen häirinnän kokemuksia. Instagram-tileillä ei kuitenkaan ole lehdistön tapaan lakiin perustuvaa lähdesuojaa, jonka ansiosta lehdistö voi salata lähteen henkilöllisyyden sekä poliisilta että tuomioistuimelta. Somen kautta tehdyt paljastukset voivat vuosia myöhemmin johtaa syytteisiin ja tuomioihin.
Henkilökohtaisesti toivoisinkin, että vaikuttajat keskittyisivät mielenterveyden sijaan vaikka kosmetiikan kaupittelemiseen.
Ja mitä tulee vertaistukeen, terveydenhuolto, seurakunnat ja kolmas sektori järjestävät kasvokkain ja netissä monenlaista ohjattua vertaistukea, jota tarjoavat tehtävään koulutetut ihmiset. Vastaisuudessa ihmisiä voisi ennemmin kannustaa niiden piiriin kuin avautumaan monikansallisella julkisella alustalla.
Tuija Siltamäki
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Vertaistukea mielenterveysongelmiin tarjoaa esimerkiksi Mielenterveyden keskusliitto, väkivallan kokemuksiin muun muassa Ensi- ja turvakotien liitto jäsenjärjestöineen, läheisensä menettäneille Mieli ry, syömishäiriöihin Syömishäiriöliitto ja syöpäsairauksiin Syöpäjärjestöt.