Pääministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi, että itärajalle tarvitaan jatkotoimia. Hallituksen on tehtävä uusi itärajapäätös lähipäivinä, koska nykyinen täyssulku päättyy sunnuntaina.
– Sen tiedon perusteella mikä minulla on nyt, Venäjällä ei ole mikään muuttunut. Pidän uhka-arviota samankaltaisena. Se viittaa siihen, että jatkotoimia tarvitaan, Orpo sanoo Ylen haastattelussa.
Orpon mukaan Suomi ei avaa rajaa, jos on selkeät merkit tai uhka siitä, että Venäjä jatkaa operaatiotaan välittömästi.
Pääministerin mukaan päätöstä varten tehdään huolellinen viranomaisarviointi. Tällä hetkellä päivitetään turvallisuusarviota, joka vaikuttaa olennaisesti päätökseen.
Orpon mukaan tärkeintä on, että raja pidetään rauhallisena. Hallitsematonta tilannetta ei saa syntyä.
– Totta kai haemme myös kestävää ratkaisua.
Orpon mukaan päätöstä tehtäessä toisessa vaakakupissa painaa rajaturvallisuus sekä kansallinen turvallisuus ja toisessa esimerkiksi Suomessa elävien venäläisten tilanne.
– Hallitus on päätynyt ratkaisuissaan siihen, että rajaturvallisuus on meille niin kriittinen kysymys, että se on mennyt ja menee edelle, kunnes löydämme pysyvän ratkaisun.
Se ei kuitenkaan Orpon mukaan tarkoita sitä, etteikö oikeudellisia näkökulmia otettaisi huomioon.
– Hallituksen tekemien esitysten pitää läpäistä oikeusvalvojan kontrolli.
Orpon mukaan hybridioperaatioihin vastaamiseen tarvitaan työkaluja
Orpon mukaan Suomi tarvitsee työkaluja nyt nähdyn kaltaisiin hybridioperaatioihin vastaamiseen.
Hän ottaa esimerkiksi meneillään olevan rajamenettelylain uudistamisen. Rajamenettelylaki mahdollistaisi ilmeisen perusteettomien turvapaikkahakemusten käsittelyn jo rajalla tai sen lähellä.
Orpo väläytti joulun alla niin sanotun push back -menettelyn käyttöönottoa Venäjän vastaisella rajalla. Oikeustieteilijät kuitenkin tyrmäsivät avauksen.
Orpo sanoo viitanneensa sen juridiseen selvittämiseen, miten Suomi toimii, jos raja on suljettu ja rajan yli tultaisiin silti jopa läpi fyysisten esteiden.
Hän sanoo, ettei halua julistaa, miten asia hoidettaisiin.
– Tämä on yksi niitä asioita, joita pitää selvittää.
”Joudumme tekemään kovia ratkaisuja”, pääministeri ennakoi säästöistä
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on varoitellut varsin synkästi Suomen talouden näkymistä.
Orpon mukaan taloustilanne vaatii lisätoimia, joita hallitus tekee kehysriihessä huhtikuun alussa. Pääministerin tämänhetkinen arvio on, että lisäsopeutusta tarvitaan noin 1-1,5 miljardia euroa, mutta tarkka kuva selviää myöhemmin.
Hän myöntää, että se on paljon.
– Ne on kovia ratkaisuja, joita joudutaan tekemään.
Tilanne ei kuitenkaan Orpon mukaan ratkea pelkästään säästämällä, leikkaamalla ja veroilla, vaan myös uudistuksia tarvitaan.
Orpo ei suostu vielä ottamaan kantaa yksittäisiin toimiin. Esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on ehdottanut ratkaisuksi kaikkien arvonlisäverokantojen korottamista yhdellä prosenttiyksiköllä.
Tiedossa, että työn verotuksen kiristäminen ei käy kokoomukselle.
Teollisuusliitto aloittaa kahden päivän lakon helmikuun alussa Porvoon Kilpilahden teollisuusalueella ja Kokkolan suurteollisuusalueella. Se vastustaa Orpon hallituksen ajamia työmarkkinauudistuksia.
Orpon mukaan hankalassa taloustilanteessa laajat lakot ovat kova isku Suomen taloudelle.
Elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) on puhunut muun muassa ”Hakaniemen ay-mafiasta”.
– Kenenkään ei pitäisi provosoida eikä provosoitua, Orpo sanoo.
Orpo pitää Stubbin esittämää ammattireserviä yhtenä mahdollisuutena
Ruotsi aikoo lähettää Latviaan sotilaitaan vuonna 2025, jos maa Nato-jäsenyysprosessi saadaan päätökseen.
Myös Suomi päättää lähitulevaisuudessa muun muassa sen, millaisiin rauhanajan tehtäviin Suomi Nato-maana osallistuu, Orpo sanoo.
– Ruotsin tilanne on jossain määrin erilainen ja ymmärrän hyvin heidän ratkaisunsa.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb on pitänyt esillä, että Suomeen pitäisi perustaa 5 000 sotilaan ammattireservi.
– Mielestäni tämä Stubbin esittämä ratkaisumalli on yksi mahdollinen.
Orpo ei käytä Tiktokia
Suojelupoliisi pitää mahdollisena, että lyhytvideosovellus Tiktokin käyttäjien tietoja vuotaa Kiinan turvallisuusviranomaisille. Supo on esimerkiksi kieltänyt omia työntekijöitään asentamasta Tiktokia virkapuhelimeensa.
Orpo sanoo, että hän itse ei käytä Tiktokia.
– Jos Supo siitä varoittaa, niin silloin se pitää ottaa hyvin vakavasti. Esimerkiksi eduskunnassa on niin, ja sama koskee valtioneuvostoa, että meidän työpuhelimiamme ei voi käyttää Tiktokin alustana.