RKP:n tunnelmaa on kuvattu liki sekasortoiseksi, puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson tilanteesta eri mieltä

RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anna-Maja Henriksson on sanonut pohtivansa eurovaaliehdokkuutta, mikä avaisi ministerin ja mahdollisesti puheenjohtajan paikan puolueessa.

Anna-Maja Henriksson.
Kuva: Silja Viitala / Yle
  • Elli Piirainen

Anna-Maja Henriksson (r.) kertoi ennen joulua Hufvudstadsbladetille, että hän harkitsee lähtevänsä ehdolle eurovaaleissa tulevana keväänä.

Koska hän on puolueensa puheenjohtaja ja opetusministeri, se avasi heti spekulaatiot siitä, että jos hän lähtee europarlamenttiin, ketkä ovat uusia nimiä puolueen ykköspaikoilla.

Ilta-Sanomat kertoi aiemmin sunnuntaina, että nyt tilanne puolueen sisällä on jopa sekasortoinen, sillä tieto Henrikssonin pohdinnoista tuli kaikille yllätyksenä.

Ilta-Sanomien haastattelemien puolueen sisäisten lähteiden mukaan kaikki odottavat nyt Henrikssonin päätöstä kuumeisesti. Henriksson on itse sanonut kertovansa asiasta tammikuun loppuun mennessä, mutta puolueen väki toivoisi tietoa jo aiemmin.

Anna-Maja Henriksson ei itse allekirjoita puolueen sisäistä sekavaa tilaa ja sanoo yllättyneensä uutisoinnista.

– Torstaina oli puoluehallituksen kokous, eikä siellä ollut mitään sekavaa tunnetta. Siksi IS:n artikkeli yllätti, hän kommentoi Ylelle.

Tähän saakka joululomalla ollut Henriksson sanoo tekevänsä päätöksen eurovaaliehdokkuuden suhteen lähiaikoina. Hänen mukaansa tilanne on hallussa, eikä nyt ole tarvetta ylireagoimiseen.

– Aina kun puheenjohtaja miettii omaa tulevaisuuttaan ja sitä, mikä on puolueelle parasta, totta kai se aiheuttaa keskustelua, hän sanoo.

Henriksson ei ota kantaa siihen, luopuisiko hän puolueen puheenjohtajuudesta, jos hänet valittaisiin europarlamenttiin.

Mikään ei estä häntä jatkamasta puheenjohtajana, vaikka hänet valittaisiinkin europarlamenttiin.

– On turhaa jossitella. Palataan asiaan, kun aika on. Se tulee olemaan pian, hän kommentoi.