Suolistosairauksien diagnostiikkaa halutaan nyt kehittää testiksi asti – Åbo Akademi sai ison rahoituksen

Åbo Akademin tutkijoille myönnettiin rahoitusta suolistotulehdusten diagnostiikan kehittämiseksi ja kaupallistamiseksi.

vessanpönttö
Suolistosairaudet ovat yleistyneet Suomessa. Kuvituskuva vessasta. Kuva: Tuula-Maija Tuunila / Yle
  • Johanna Lehtola

Åbo Akademi on saanut kaikkiaan yli puolen miljoonan euron rahoituksen suolistotulehdusten-diagnostiikan kehittämiseksi ja kaupallistamiseksi.

Tutkimus on yksi Åbo Akademin InFLAMES-kärkihanketta. Tutkimusryhmä tunnisti kaksi vuotta sitten tietynlaisen proteiinin esiintyvän tulehduksellista suolistosairautta sairastavien paksusuolessa, mutta terveillä sitä ei havaittu. Nyt löytö halutaan hyödyntää kaupallisesti.

Rahoitus koostuu Åbo Akademin tiedotteen mukaan kahdesta osasta. Business Finland myönsi viime vuoden lopulla yli 470 000 rahoituksen tulehduksellisten suolistosairauksien tutkimustulosten kaupallisten mahdollisuuksien selvittämiseksi. Lisäksi tutkijat saivat rahoitusta Novo Nordisk Fonden- säätiöltä kaupallistamiseen tähtäävien jatkotutkimusten tekemiseen. Säätiön rahoitus oli 950 000 Tanskan kruunua, eli noin 130 000 euroa.

Tavoitteena on nyt tutkimustulosten kehittäminen, ja kehittää potilaskäyttöön tarkoitettu diagnostinen testi.

Åbo Akademi muistuttaa tiedotteessaan, että tulehdukselliset suolistosairaukset, Crohnin tauti ja haavainen paksusuolitulehdus, ovat viime vuosikymmeninä yleistyneet merkittävästi. Suomessa noin prosentti väestöstä sairastaa jompaakumpaa. Kokonaan parantavaa hoitoa ei ole.

– Merkittävä uusi rahoitus mahdollistaa akateemisten tutkimustulosten tuomisen lähemmäs potilaita. Rahoituksen avulla perehdymme kliinisen testin vaatimiin lupa-asioihin, arvioimme yhteistyötä diagnostiikkavalmistajien kanssa sekä työskentelemme testin kaupallistamiseksi. Hankkeen tavoitteena on kehittää tulehdukselliset suolistosairaudet osoittava kajoamaton, ulostenäytteestä tehtävä pikatesti, jota voitaisiin myöhemmin hyödyntää potilaskäytössä, sanoo tiedotteessa Novo Nordisk Fonden- rahoituksen saanut vanhempi tutkija Lauri Polari.

Tulokset on julkaistu arvostetussa American Journal of Physiology-Gastrointestinal and Liver Physiology -julkaisusarjassa.