Nyt on syytä olla tyytyväinen. Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet oli erittäin lähellä Oscar-ehdokkuutta. Ehdokkuus olisi ollut historian toinen kerta, kun suomalainen pitkä elokuva olisi päässyt Oscar-gaalaan asti ehdolle. Tähän mennessä ainoa niin pitkälle päässyt elokuvamme on ollut Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä (2002), joka kisasi palkinnosta vuonna 2003.
Ennakkoasetteluissa Kuolleiden lehtien ehdokkuutta pidettiin hyvin mahdollisena. Oscareita tarkkaan seuraavista lehdistä The Hollywood Reporter ja Los Angeles Times pitivät sitä kolmanneksi suosituimpana elokuvana. Elokuva-alan lehdistä Variety näki kuitenkin tilanteen tarkemmin.
Lopulta ennakkosuosikkeja pääsi ehdokkaiden joukkoon vain kaksi: Saksan Opettajainhuone ja brittien The Zone of Intererest. Kaurismäen kanssa tasavahvoina pidetyistä ehdokkaista gaalassa kilpailevat Italian Io Capitano, Japanin Perfect Days ja Espanjan Society of the Snow.
Ei sillä, että suomalainen ohjaaja olisi ehdokkuudesta välittänyt.
Maailmanlaajuinen menestys
Kaurismäki ei itse piittaa pätkän vertaa Oscar-ehdokkuuksista. Kun elokuva valittiin Suomen ehdokkaaksi syyskuussa, hän totesi, ettei mikään voisi kiinnostaa häntä vähemmän.
Sen sijaan ohjaajaakin varmasti kiinnostaa, miten hänen elokuvansa otetaan maailmalla vastaan. Kuolleiden lehtien maailmanlaajuiset lipputulot ovat toistaiseksi jäljessä vain Le Havrea.
Yhdysvalloissa Kuolleita lehtiä menestyneempiä suomalaisia elokuvia ovat olleet ohjaajan aiempi Oscar-ehdokas Mies vailla menneisyyttä (2002) sekä tuoreemmista elokuvista Jalmari Helanderin mainetta niittänyt toimintaelokuva Sisu (2022).
Kaurismäki itse ei ole osallistunut elokuvansa markkinointiin Cannesin elokuvajuhlien ja parin kotimaiselle medialle annetun haastattelun lisäksi. Kuolleiden lehtien kannalta onkin onni, että sen valovoimainen näyttelijäpari on kiinnittänyt kansainvälisen yleisön huomion.
Ranskassa ja Japanissa Kaurismäkeä fanitetaan jo valmiiksi. Menestys Yhdysvalloissa ei kuitenkaan ole ollut mitenkään taattu. Siinä mielessä Alma Pöystin Golden Globe -ehdokkuus ja sen tuoma haastattelu Vanity Fairissa ovat olleet tekijöitä, joita ei voi väheksyä.
Miespääosan esittäjä Jussi Vatanen puolestaan on noussut englanninkielisessä maailmassa jopa kriitikoiden suosikkilistoille, viimeksi brittilehti Observerin tuoreessa jutussa.
Elokuvien Oscar-kampanjoihin syydetään paljon rahaa ja aikaa. Suomen elokuvasäätiö on tukenut Kuolleiden lehtien vientiä maailmalle kymmenillä tuhansilla euroilla.
Suomalaisen elokuvan näkyvyyden kannalta satsaus on kannattava, vaikka Oscar-ehdokkuus jäi saamatta.
Mitä enemmän Kuolleet lehdet on ollut näkyvillä Oscar-spekulointien takia, sitä useampi ihminen maailmalla sen käy katsomassa. Myönteinen kokemus elokuvateatterissa puolestaan lisää muiden kotimaisten elokuvien kansainvälisiä mahdollisuuksia.
Pelkkä mediahuomio ei kuitenkaan riitä selittämään sitä, miksi elokuva on ollut niin suosittu myös pop cornin ja supersankarielokuvien kotimaassa.
Maailma tarvitsee kiltteyttä
Kuolleet lehdet on simppeli elokuva. Siinä missä minimalismi on aina kuulunut Kaurismäen tyyliin, menee uutuuselokuva vielä pidemmälle. Se on kuin opasteos Tällainen on Aki Kaurismäki -elokuva.
Kun elokuva sai Suomen ensi-iltansa syksyllä, suhtautui osa yleisöstä siihen kriittisesti juuri tästä syystä. Eikö tämä ole jo nähty, uskaliaimmat kysyivät, kun toiset jo intoilivat Cannesista tulleesta palkinnosta ja Oscar-toiveista.
Kumpikin argumentti on oikeassa. Kuolleet lehdet on esimerkinomainen tiivistys ohjaajansa perusteemoista ja hänen elokuviensa tyylistä.
Samalla se on hänen taitojensa huipentuma. Kaurismäki tekee elokuvassaan sen, minkä hän osaa, ja ehkä paremmin kuin koskaan ennen. Haastatellessani ohjaajaa syyskuussa hän totesi oppineensa vihdoin ammattinsa.
Suurin syy menestykseen on kuitenkin siinä, että elokuvan sanoma puhuttelee meitä juuri nyt. Nykymaailma, johon elokuva vihjaa radiosta kuuluvilla uutisilla Ukrainan sodasta, kaipaa kipeästi kiltteyttä.
Yhdysvalloissa pieni ja kiltti Fallen Leaves on yllättävä vastavoima supersankareille, kyynisille komedioidelle ja egoististen suurohjaajien dramaattiselle jytinälle.
Ei ole sattumaa, että klassisista Hollywood-ohjaajista Frank Capra on Kaurismäelle läheinen. Humaani elokuva ja sen lämmin sanoma vetoavat yleisössä samoihin tunteisiin kuin Ihmeellinen on elämä (1946).
Oscar-ehdokkuutta ei tällä kertaa tullut, mutta Kuolleiden lehtien menestys on vahva viesti siitä, että maailmassa tarvitaan juuri nyt pieniä, inhimillisiä tarinoita.