Analyysi: Miksi Nokian myynti ei vedä? Taustalla yksinkertainen syy, jonka jokainen kännykänkäyttäjä tietää

Kuluttajat eivät halua maksaa 5G:stä, jos se ei tarjoa mitään uutta. Tiktok toimii hyvin 4G-verkossakin, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.

Pekka Lundmark.
5G-investoinnit vasta alussa. ”Ei tässä missään niemessä vain odoteta 6G-verkkoja. Meillä on vahvat tavoitteet 5G:n suhteen 2020-luvun jälkipuoliskolla”, Pekka Lundmark sanoo. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä
Juha-Matti Mäntylätaloustoimittaja

Viidennen sukupolven matkapuhelinverkot ovat vaiheessa, jossa Nokian pitäisi lapioida rahaa. Teknologia on valmis, mutta ei vielä sellaista bulkkia, jota pitäisi myydä halvalla.

Nokian tulos kertoo kuitenkin myynniin hyytyneen. Yle kysyi toimitusjohtaja Pekka Lundmarkilta, onko tämä ”5G-sykli” nyt hukattu?

– Kun 5G-markkina lähti liikkeelle 2019–2020, Nokia oli jälkijunassa. Kiihdytimme erittäin voimakkaasti ja tulokset ovat erittäin hyviä. Asiakkaiden palaute on nyt kokonaan toisella tasolla kuin pari kolme vuotta sitten, Lundmark sanoo.

Nokian globaali markkinaosuus on noussut 23 prosentista 29 prosenttiin Kiinan ulkopuolella.

– Negatiivista on, että operaattorit ovat hyvin velkaantuneita. Kun korot ovat nousseet, monet ovat leikanneet investointejaan.

Kuulostaako tutulta? Ensin oli teknologiaongelma. Sitten tulivat korona ja komponenttipula. Sitten operaattoreiden varastot olivat niin täynnä, että uutta tavaraa ei tilattu. Ja nyt operaattoriasiakkaita painavat velat ja korkeat korot.

Nämä ovat todellisia syitä – mutta taustalla on myös eräs konkreettinen tekijä, jonka jokainen kuluttaja tietää.

Mihin 5G:tä tarvitaan?

Jokaisen verkkosukupolven yhteydessä on kyselty, mihin 3G:tä tai 4G:tä muka tarvitaan. Ja aina on tarvittu. Esimerkiksi videoiden katselu paikallisbussissa oli todella kova juttu.

5G-verkkojen kohdalla vanha kysymys toistuu kuitenkin ulkomaiden ammattilehdissäkin. Ei ole hittipalvelua, jotka vaatisi 5G-liittymää.

Lundmark kutsuu tilannetta ”muna vai kana -ongelmaksi” – tarvittaisiin investointeja varta vasten 5G:lle rakennettuihin verkkoihin ja suurikapasiteettisiin keskitaajuusalueen radioihin.

– Operaattoreilla on ollut se ongelma, että he eivät ole näitä investointeja tehneet ja siksi heidän tarjoomaansa ei ole kuluttajan näkökulmasta usein kovin paljon parempi kuin 4G-tarjooma. Siitä seuraa se, että operaattoreilla on ollut vaikeaa saada korkeampaa hintaa 5G:stä.

Lundmark on varma, että tilanne tulee muuttumaan.

– Dataliikenne kasvaa 20–30 prosenttia vuodessa kaikesta tästä riippumatta. Jossain vaiheessa operaattoreiden on pakko investoida puhtaasti kapasiteettimielessäkin, hän sanoo.

Kun verkot on uusittu, operaattorit pystyvät Lundmarkin mukaan tuomaan markkinoille tuottoisia kokonaan uudentyyppisiä palveluja, jotka edellyttävät 5G-liittymiä.

Epäselväksi yhä jää, mikä se palvelu on. Tiktok toimii mainiosti neljännen sukupolven matkapuhelinverkossa.