Turku hyväksyi Länsiradan ”tahtotilan” mutta kipeät rahoitusneuvottelut valtion kanssa ovat vielä edessä

Kunnat haluavat, että niiden rahoitusosuus Länsiradasta pienenee ja valtion osuus kasvaa. Nyt osapuolet hyväksyivät kompromissina ”tahtotilan”, jossa tarkkoja lukuja ei ole.

Tunnin junan reitti kartalla.
Länsiradan, eli entisen Turun tunnin junan suunniteltu reitti. Ensimmäisessä vaiheessa rataa ei rakennettaisi Salon ja Lohjan välille. Kuva: Paula Collin / Yle
  • Eino Kossila

Turun kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina omalta osaltaan Länsirata Oy:n, eli entisen Turun Tunnin Juna oy:n omistajien yhteisen ”tahtotilaksi” nimetyn dokumentin.

Tahtotilan ilmaisun tarkoitus on, että Turun ja Salon sekä Espoon ja Lohjan yhdistäville ratahankkeille voidaan hakea EU-rahoitusta. Hyväksytyssä dokumentissa todetaan, että yhtiön tarkoituksena on hakea EU:n CEF-rahoitusta tammikuussa päättyvässä haussa.

Yhteisen tahtotilan löytyminen tapahtui viime hetkillä, sillä EU-rahan hakuaika päättyy tänään tiistaina 30. tammikuuta kello 17.

Tahtotila-dokumentissa Länsirata Oy:n osakkaat, eli radan varren kunnat ja Suomen valtio toteavat, että osakkaat rahoittavat ratahanketta.

Kiinnostavaa on kuitenkin dokumentista poistettu kohta, jonka mukaan rahoitus jakautuisi kuntien ja valtion kesken niin, että kunnat rahoittaisivat hankkeesta 49 prosenttia ja valtio 51 prosenttia. Uudessa tahtotilassa tarkoista osuuksista ei puhuta.

Kipeä rahoituskysymys siirtyy tulevaisuuteen

Prosenttien poistaminen tahtotilasta oli edellytys sille, että Turun kaupunginhallitus saattoi hyväksyä esityksen. Turku ja Espoo ovat aikaisemmin vaatineet, että kuntien rahoitusosuutta pienennetään aikaisemmin aiotusta 49 prosentista ja valtion osuutta kasvatetaan vastaavasti.

Vaatimustaan kaupungit perustelevat kuntien heikentyneellä taloustilanteella.

– On selvää, että esitetty 49 prosentin maksuosuus on liian suuri kuntien talouksille, joiden koko on pienentynyt lähes 60 prosenttia sote-uudistuksen myötä, Turun kaupungin yhteysjohtaja Matti Niemi sanoo.

Neuvottelut kuntien ja valtion kesken jatkuvat helmikuun alkupuolella. Ennemmin tai myöhemmin Länsirata Oy:n osakkaiden on ratkaistava, missä suhteessa viulut maksetaan.