Legendaarinen tangomarkkinoiden laulukilpailu alkaa tänään, kun karsintavideoiden vastaanotto aukeaa.
Kyseessä on juhlavuosi, sillä vuonna 1985 aloitettu kesätapahtuma juhlii nelikymppisiään Seinäjoella keskiviikosta sunnuntaihin 10. – 14.7.
Juhlavuosi näkyy esimerkiksi perjantaisessa juhlakonsertissa, jossa esiintyy 27 kuninkaallista aikaisemmilta vuosilta.
Mukana ovat esimerkiksi kaikkien aikojen ensimmäinen tangokuningas Kauko Simonen sekä kestosuosikit Arja Koriseva ja Marita Taavitsainen.
Uudet tangokuninkaalliset kruunataan Seinäjoella lauantaina 13. heinäkuuta.
Tangofinaalin puheenjohtajana toimii viime vuoden tapaan vuoden 2010 tangokuningas Marko Maunuksela.
Maunukselan lisäksi tuomaristossa istuvat muun muassa Meiju Suvas, Marco Bjurström ja Saija Tuupanen.
Finaalin juontavat Viivi Pumpanen ja Jaakko Saariluoma
Tangofinaalin juontavat tänä vuonna Viivi Pumpanen ja Jaakko Saariluoma.
Finaalissa kilpailee yhteensä kymmenen solistia, jotka valitaan kevään nelivaiheisessa karsintakilpailussa. Finaalin musiikista vastaa Samuli Jokisen 15-henkinen Finaaliorkesteri.
– Juonsin Tangokadun Katulavalla toissa vuonna ja odotan innolla, että pääsen takaisin tangohommiin tänä vuonna. Rakastan tangoa, ja sitä ihanaa kesäistä tunnelmaa, mikä Tangomarkkinoilla on aamusta iltaan, Viivi Pumpanen kertoo tiedotteessa.
– En ole koskaan aiemmin vieraillut Tangomarkkinoilla, mutta odotan kokemusta innolla. On mahtavaa päästä tutustumaan legendaariseen tapahtumaan suoraan pääkallopaikalta! Parhaimmillaan tango on todella hienoa ja intohimoista musiikkia, Jaakko Saariluoma sanoo.
Viime kesänä tangokuninkaallisiksi kruunattiin lapualainen Charlotta Saari ja harjavaltalainen Pasi Flodström.