Perussuomalaisten valtuustoryhmälle uusi puheenjohtaja Tampereella

Aiemmin varapuheenjohtajana toiminut Marika Puolimatka on valittu valtuustoryhmän uudeksi puheenjohtajaksi.

Marika Puolimatka seisoo veden äärellä ja katsoo kohti kameraa.
Marika Puolimatkan mukaan valtuustoryhmä halusi muutosta ja se näkyy puheenjohtajavalinnassa. Kuva: Marika Puolimatka
  • Marjo Alste

Tampereen perussuomalaisten valtuustoryhmä on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen Marika Puolimatkan. Puolimatka aloitti tehtävässä 1. helmikuuta. Hän on aiemmin tällä valtuustokaudella toiminut ryhmän varapuheenjohtajana.

– Valtuustoryhmämme on kasvanut edellisestä valtuustokaudesta huomattavasti. Puheenjohtajavaihdos kuvastaa hyvin tämänhetkistä tilannettamme puolueena. Ryhmämme halusi muutosta ja se näkyi valinnoissa. Olemme ajassa elävä ja uudistuva puolue, Puolimatka sanoo tiedotteessa.

Aiemmin puheenjohtajana toiminut Lassi Kaleva jatkaa valtuustoryhmän ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Joonas Kiviranta. Valtuustoryhmän sihteerinä jatkaa Ville Salomäki.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.