Janakkala haluaa parantaa kävelyn ja pyöräilyn mahdollisuuksia

Keväällä järjestettävässä kyselyssä kuntalaiset voivat kertoa, miten he parantaisivat Janakkalan liikenneverkkoa.

Pyörätien merkki maalattuna katuun.
Kyselyllä kartoitetaan asukkaiden liikkumistottumuksia ja käytetyimpiä jalankulun ja pyöräilyn reittejä. Kuvituskuva. Kuva: Matti Myller / Yle
  • Anne-Maria Niskanen

Kunta aloittaa kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelman laatimisen Janakkalassa. Kunta on saanut ohjelman laatimista varten liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta valtionavustusta yhteensä 25 650 euroa.

Ohjelmalla halutaan parantaa eri-ikäisten kuntalaisten liikkumismahdollisuuksia kävellen ja pyöräillen. Toimenpiteillä pyritään vaikuttamaan erityisesti koululaisten ja työikäisten liikkumiseen. Lisäksi huomioidaan mahdollisuus kehittää kunnan pyörämatkailua.

Ohjelmatyön aluksi kartoitetaan nykytilanne ja keväällä järjestetään karttapohjainen asukaskysely. Kyselyllä kartoitetaan asukkaiden liikkumistottumuksia ja käytetyimpiä jalankulun ja pyöräilyn reittejä.

Samalla kysytään, kuinka tyytyväisiä kuntalaiset ovat kävelyn ja pyöräilyn nykyisiin olosuhteisiin sekä minkäläisia toivomuksia heillä on kävelyn ja pyöräilyn liikenneverkkoon tulevaisuudessa.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.