Punainen Risti alkaa jakaa Turussa koulujen ylijäämäruokaa.
Ruokajakelu käynnistyy maaliskuussa Nummenpakan, Topeliuksen ja Wäinö Aaltosen kouluissa sekä Turun Klassillisessa lukiossa. Ruoka jaetaan kouluilta heti koululounaan päätyttyä.
Turun kaupunki kertoo tiedotteessa etsivänsä toimintaan nyt vapaaehtoisia, jotka perehdytetään ruokajakotehtävään. Vapaaehtoistehtävä ei vaadi pitkää sitoutumista: yksi vuoro kestää noin tunnin, ja vuorot voi valita oman aikataulun mukaan.
Turun kaupunki on jo pitkään lahjoittanut ylijäämäruokaa ruoka-avussa hyödynnettäväksi. Turussa halutaan tehostaa koulujen ylijäämäruoan hyödyntämistä, sillä ylijäämää ei ole saatu kaikilta kouluilta jakoon.
– On hienoa, että hävikkiruoan pilottiyhteistyö koulujen, Kaarean ja SPR:n kanssa käynnistyy Turussa. Tavoitteena on, että toiminta tavoittaa kaupunkilaiset ja tarjoaa kohtaamisen paikkoja arjessa, kommentoi apulaispormestari Mirka Muukkonen
Punainen Risti jakaa koulujen ylijäämäruokaa monilla Varsinais-Suomen paikkakunnilla. Ruokajakoja toteutetaan Aurassa, Kaarinassa, Maskussa, Naantalissa, Nousiaisissa, Raisiossa ja Uudessakaupungissa.
Ruokajakojen tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan ruoka-apu.fi-sivustolla.