Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Kainuussa ennakkoäänet menivät kokoomuksen ehdokkaalle Alexander Stubbille. Stubb on kerännyt kaikissa Kainuun kunnissa enemmän ääniä kuin kilpakumppaninsa.
Oulun vaalipiirin kannatetuin ehdokas on Alexander Stubb 52,7 prosentin kannatuksella, kun vaalipiirin äänet on laskettu.
Valitsijayhdistyksen ehdokkaan, vihreiden tukeman Pekka Haaviston kannatus on 47,3 prosenttia.
Suurimman kannatuksen Stubb keräsi Kainuun kunnista ennakkoäänissä Ristijärvellä, jossa 61,6 prosenttia ennakkoäänistä meni hänelle.
Kainuussa ensimmäisellä kierroksella suurimman kannatuksen keräsivät Jussi Halla-aho ja Olli Rehn, joten äänestäjät ovat joutuneet etsimään uuden ehdokkaan toiselle kierrokselle.
Puoli yhdeksän aikaan Kainuun kunnista vaalitulos on varmistunut Puolangalla ja Ristijärvellä. Puolangalla Stubb keräsi 53,9 prosenttia äänistä.
Ristijärvellä Stubbia äänesti 60,3 prosenttia.
Ennen iltayhdeksää valmistuivat Hyrynsalmen, Kajaanin, Kuhmon, Sotkamon ja Suomussalmen vaalitulokset.
Stubb sai Hyrynsalmella 56, Kajaanissa 50,3, Kuhmossa 58,4, Sotkamossa 57,9 ja Suomussalmella 57 prosenttia äänistä.
Myös Paltamon vaalitulos varmistui vähän ennen iltayhdeksää. Stubb keräsi siellä äänistä 50,4 prosenttia.
Kainuussa ensimmäisellä kierroksella laiskiten vaaliuurnilla käytiin Hyrynsalmella, äänestysprosentti oli tuolloin 63,9. Toisella kierroksella Hyrynsalmen äänestysprosentti on 56,8.
Kainuussa kovimmat äänestysprosentit olivat Sotkamossa 65,2 ja Kajaanissa 65 prosenttia.
Toisella kierroksella koko maan äänestysprosentti oli 70,7. Äänestysprosentti laski ensimmäisestä kierroksesta.