Ratavaurio johti VR:n kaukojunavuorojen perumiseen koko maassa tiistaina. Väylävirasto paikansi vaurion tiistaiaamuna Lahden ja Kouvolan väliltä, ja vika on korjattu alustavasti.
VR: Yli 70 prosenttia matkustajajunakalustosta ajoi vaurioradalla
VR:n kunnossapitojohtaja Otso Ikonen kertoi Ylelle alkuillasta, että koko kaukojunaliikenteen pysäyttäminen on erittäin poikkeuksellista. Vastaavaa ei Suomessa ole koskaan aiemmin tehty.
Mistä junaliikenteen pysäyttämisen aiheuttanut ratavaurio on syntynyt?
Olemme tutkineet tätä rataosuutta yhdessä Väyläviraston kanssa, ja tällä hetkellä näyttää siltä, että vaurio on syntynyt veturin pyörän lipsumisesta, siis käytännössä sama kuin vaikka auton renkaiden luistaminen. Siitä syntyi tällainen aika vakava vamma rataan. Tämän kohdan yli ajaminen on puolestaan aiheuttanut kalustomme pyöriin vaurioita. Yli 70 prosenttia matkustajajunakalustostamme on ajanut tällä vaurioituneella radalla.
Miksi koko kaukojunaliikenne piti pysäyttää?
Tällaisesta pyöräviasta saattaa aiheutua kalustollemme niin vakavia vaurioita, että juna saattaa jopa jäädä linjalle. Omien ohjeidemme mukaan vaurioituneella junalla ei saa liikennöidä.
Kuinka suureksi arvioitte turvallisuusriskin?
Turvallisuusriskiä ei tullut matkustajillemme missään vaiheessa. Matkistajien turvallisuus on meille aina ehdoton ykkösasia.
Miten rautatiealan lakko vaikutti kaukojunien perumiseen?
Se ei vaikuttanut, mutta osa kunnossapitotyöntekijöistämme kuuluu JHL:n ja oli lakossa. Siksi junien tarkastaminen viivästyi hieman siitä, mitä se normaalimiehityksellä olisi ollut.
Milloin junat alkavat jälleen kulkea?
Huomenna ajamme noin puolet normaalin keskiviikon liikenteestä ja yöjunat sekä kiskobussit ajetaan normaalisti. Osa junista joudutaan perumaan ja korvaamaan linja-autoilla.
Väylävirasto: kiskon pinnassa monttua ja kulumaa
Väylävirasto vastaa valtion rautateiden kunnossapidosta. Osastonjohtaja Jukka Valjakka vastaa kysymyksiin tilanteen synnystä ja jatkumisesta.
Miksi koko junaliikenne piti keskeyttää, kun junien pyöristä löytyi lovia?
Junaliikenteen keskeyttäminen oli VR:n ratkaisu. Ainakin junaliikenteen turvallisuus oli keskeinen syy.
Miten ongelmaa selvitettiin käytännössä?
Väylävirasto sai maanantaiaamuna tiedon junaan tulleista vaurioista ja ryhtyi käymään operaattoreiden kanssa läpi sitä, millä reiteillä vaurioita saaneet junat olivat kulkeneet. Päivän mittaan tarkentui, että vaurioita oli toisenkin operaattorin kalustossa, jolloin tarkastettavaa aluetta pystyttiin tarkentamaan.
Myöhään maanantaina Väylävirasto sai tietää junankuljettajan huomanneen, että Kouvolan ja Lahden välillä voisi olla vikaa, ja paikka löytyi.
Millainen ratavaurio oli?
Kiskon pinnassa on pientä monttua ja kulumaa. Se todennäköisesti aiheuttaa junan pyörään vikaa. Tällaiset ympärilyöntiviat eivät ole poikkeuksellisia, mutta vastaavissa tapauksissa ei ole aikaisemmin tullut tämänkaltaisia vikamääriä eikä junaliikennettä ole tarvinnut pysäyttää.
Miten maanantainen rautatiealan lakko vaikutti vaurion ilmenemiseen ja sen selvittämiseen?
Radan kunnossapito toimi normaalisti, eikä lakolla ollut Väyläviraston kannalta vaikutuksia.
Mitä ratavauriolle tehdään nyt?
Vikapaikka on korjattu yöllä niin, että siitä pystyy liikennöimään, mutta alennetulla nopeudella. Lopullinen korjaus voi kestää pidempäänkin, jos vaikkapa kiskoa joutuu vaihtamaan kokonaan.
Miten varmaa on, että oikea vika on nyt korjattu?
Vika on todennäköinen syy vaurioihin junien pyörissä. Väylävirasto ei löytänyt muuta vikapaikkaa, mutta viime yön erilaisten tarkastusten läpikäynti on vielä käynnissä.
Juttua on muokattu 13.2.2024 klo 12.13: Poistettu virheellinen tieto, että kaukojunat kulkisivat jälleen. VR tiedottaa liikenteen käynnistämisaikataulusta myöhemmin.