Kainuun alhainen äänestysprosentti presidentinvaaleissa on harmillista, sanoo Kainuun tuore maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen. Presidentinvaaleissa äänensä antoi 64 prosenttia äänioikeutetuista.
– Siinä ei olla passiivisia, vaan annetaan aktiivisesti valtakirja päättää meidänkin asioista niille alueille, jotka käyttivät äänioikeuttaan aktiivisesti. Taustalla lienee kokemus siitä, ettei äänestämisellä ole merkitystä.
Pirkkalainen muistuttaa, että Kainuulla on paljon annettavaa esimerkiksi Suomen talouskehitykselle. Pelkästään Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan Kainuuseen on tulossa teollisia investointeja 1,5 miljardin edestä.
– Meidän laskelmissa investointeja olisi tulossa 3,5 miljardin euron edestä. Kainuun asioiden olisikin syytä kiinnostaa, jotta investointeja ja talouskasvun mahdollisuuksia estäviä pullonkauloja saadaan avattua vaikkapa poliittisella päätöksenteolla.
Pirkkalainen aloitti Kainuun maakuntajohtajana vuodenvaihteessa. Hänen mukaansa Kainuussa on tullut vastaan monia positiivisia yllätyksiä, mutta petrattavaakin riittää.
Voit kuunnella Riikka Pirkkalaisen haastattelun alta. Toimittaja Tiia Korhonen haastattelee.
Kainuu on Euroopan ja myös Naton itäisintä aluetta, mikä kiinnostaa myös maailmalla. Pirkkalaisen mukaan katseet kohdistuvat Itä- ja Pohjois-Suomeen myös tänä vuonna käytävien Europarlamentin vaalien takia. EU-politiikassa puhutaan omavaraisuuden parantamisesta ja alueella on valtavat luonnonvarat, Pirkkalainen sanoo.
– Meillä on mineraalivarannot ja valtava puuvaranto, joka tulee kiinnostamaan entistä enemmän myös kansainvälisen kaupan näkökulmasta. On monia syitä, miksi maailma katsoo meitä. Ilman muuta pystymme hyödyntämään sitä myös Kainuun hyväksi.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.