- Annika Saarikko jättää keskustan puheenjohtajuuden kesän puoluekokouksessa.
- Hän kertoi olevansa raskaana ja odottavansa kolmatta lastaan.
- Raskaus ei kuitenkaan Saarinko mukaan ratkaissut päätöstä puheenjohtajuudesta.
Annika Saarikko odottaa lasta, ei jatka keskustan puheenjohtajana
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ilmoitti luopuvansa keskustan puheenjohtajuudesta ensi kesän puoluekokouksessa.
- Elli Piirainen
- Mikko Naalisvaara
- Henrietta Hassinen
- Anna Näveri
Raskaus ei ratkaissut päätöstä puheenjohtajuudesta, Saarikko sanoo
Koin vastuukseni jäädä tehtävääni vaalien jälkeen, Saarikko sanoo.
– Nyt koen vastuun toisin päin. Nyt on aika lähteä. Moni hyvä asia ei vielä näy ja moni hyvä asia on alulla, Saarikko sanailee.
– Raskaus ei kuitenkaan ratkaissut päätöstä puheenjohtajuudesta.
Myöhemmin tulee aika summata puheenjohtajakautta ja sen onnistumisia ja epäonnistumisia, Saarikko sanoo.
– Jos kauttani mitataan vain kannatuksella, tietenkään odotukset eivät täyttyneet.
– Olen kuitenkin antanut kaikkeni.
Saarikko: puolueväen tuki on ollut korvaamattoman tärkeää
Käydään keväällä eurovaalit ja pärjätään niissä hyvin, Saarikko aloittaa.
Tarjotaan eduskunnassa maan hallitusta parempi vaihtoehto suomalaisille, hän jatkaa.
– Käynnissä on puolueen uudistamistyö ja valmistautuminen vuoden päässä oleviin kunta- ja aluevaaleihin.
– Pidän keskustan puheenjohtajuutta suurimpana mahdollisena luottamuksena, mitä politiikassa voi saada. Tukenne on ja on ollut korvaamattoman tärkeää.
Saarikko odottaa kolmatta lastaan
Ratkaisun taustalla on iloiset perhe-elämän uutiset. Ne ovat myös syy kertoa puheenjohtajuudesta luopumisesta jo nyt, Saarikko sanoo.
– Jos kaikki sujuu hyvin, perheeseemme syntyy kolmas lapsi heinäkuun puolivälissä, Saarikko kertoo.
Raskaus on lähestymässä puolta väliä, ja hän on toivottu pikkusisarus, Saarikko kertoo.
– Pyrin hoitamaan kauteni täysimääräisesti loppuun. Jään perhevapaalle eduskuntatyöstä tämän kevätkauden päättyessä.
– Lapset ovat suuri lahja ja perhe elämäni tärkein asia.
Toivon, että ratkaisuni toimii rohkaisuna perheestä tai vielä yhdestä lapsesta haaveileville, Saarikko sanoo.
Annika Saarikko ei jatka keskustan puheenjohtajana
Olen saanut johtaa keskustaa kohta neljän vuoden ajan, Saarikko aloittaa.
– Kesäkuun puoluekokouksessa kapula siirtyy seuraavalle. En tavoittele jatkokautta.
– Aika puolueen puheenjohtajana on ollut ainutlaatuista ja vaativaa.
Vastuutehtävät puolueen johdossa alkoivat liki 14 vuotta sitten, kun minut valittiin varapuheenjohtajaksi Lahden puoluekokouksessa 2010, Saarikko sanoo.
Olen vakuuttunut siitä, että seurajaani saa luotsata keskustaa lisääntyvän luottamuksen tuulessa, hän sanoo.
– Toivon, että tehtävä kiinnostaa monia upeita politiikkojamme.
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ilmoitti keskiviikkona iltapäivällä pitävänsä seuraavana aamuna tiedotustilaisuuden ajankohtaisista asioista.
Mitään syytä hän ei tiedotustilaisuudelle kertonut.
Listasimme kolme vaihtoehtoa, mitä Saarikko saattaa kertoa. Hän ei ole esimerkiksi vielä kertonut, aikooko pyrkiä jatkokaudelle kesäkuun puoluekokouksessa.
Seuraamme tiedotustilaisuutta tässä artikkelissa.