Annika Saarikon päätös jättää keskustan puheenjohtajan tehtävät ensi kesänä yllätti väen hänen kotinurkillaan Oripäässä.
Monelle kuntalaiselle Saarikko on tullut tutuksi kylillä.
– Monta kertaa on Annikan kanssa käyty avannossa ja istuttu saunan lauteilla. Hän on hauska ja puhelias ihminen, kertoo Mirja Tiiri.
Tiirin mielestä Saarikon ratkaisu on perusteltu, kun tulossa on kolmas lapsi.
– Kun asuu maaseudulla, niin asioita on hankala hoitaa ja järjestää pääkaupunkiseudulta käsin.
Rainer Lötjönen muistaa tavanneensa Saarikon kaupassa asioidessaan.
– On se ollut hienoa, että täältä joku paikallinen ihminen saa valtakunnallista näkyvyyttä. Mutta ei hän korvaamaton ole keskustan johdossa.
Mari Ahosmäki katsoo, että Saarikon ratkaisu on sääli maaseudun edunvalvonnan kannalta.
– Saarikko on pätevä poliitikko, jolla on vahvat mielipiteet. Häneen on helppo saada kontaktia, aina hän tervehtii iloisesti. Toivottavasti hän jatkaa politiikassa.
Perussuomalaisissa vaikuttavalle Kalle Lähteelle Saarikko on tullut tutuksi myös paikallispolitiikassa. Molemmat istuvat Oripään valtuustossa.
– Miellyttävä ihminen niin kuin valtakunnan poliitikot yleensä ovat. Hänen toiminnastaan puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä voi tietysti olla montaa mieltä.
Hannu Merran mielestä Saarikon puheenjohtajuudella ei ole ollut suurta merkitystä Oripään kannalta.
– Tämä oli hänen ratkaisunsa, ei siihen ole muilla sanomista. Onnea vaan perheenlisäyksen johdosta. Lisää väkeä kaivataan pienelle paikkakunnalle.