VARSOVA Pääministeri Petteri Orpo tapasi virkaveljensä, Puolan pääministerin Donald Tuskin tänään Varsovassa. Keskustelut keskittyivät polttaviin turvallisuuspoliittisiin aiheisiin: Ukrainaan, Euroopan puolustusteollisuuden tuotannon vauhdittamiseen ja rajaturvallisuuteen.
Orpo toivotti lämpimästi tervetulleeksi muutoksen tuulet Puolassa uuden hallituksen myötä. Tuskin EU-myönteinen hallitus aloitti työnsä joulukuussa. Sitä ennen Puolaa oli hallinnut kahdeksan vuotta kansallismielinen PiS-puolue.
Pääministerien tiedotustilaisuudessa toimittajille ilmoitettiin, ettei kysymyksiä saakaan esittää. Yle pääsi haastattelemaan Orpoa myöhemmin.
– Puhuimme yhteistyöstä puolustuksen osalta. Tässä on todella paljon yhteisiä asioita tällä hetkellä, Orpo sanoi.
Hänen mukaansa Suomi ja Puola jakavat samat haasteet Itämerellä ja Venäjän vastaisella alueella.
– On selvää, että meidän yhteistyössämme Natossa ja maiden välillä on todella paljon saavutettavaa. Ja molemmat tunnistavat nämä molemmat puolet, Orpo sanoi.
Suomi on suunnannut katseensa puolustusyhteistyössä perinteisesti Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden suuntaan. Nyt myös Ruotsi on nostanut esiin Puola-yhteistyön merkityksen.
Ruotsin ulkoministeri Tobias Billström on kertonut keskustelleensa Puolan ulkoministeri Radosław Sikorskin kanssa useaan otteeseen viime aikoina.
– Ruotsin ja Puolan välisiä suhteita on tiivistettävä, Billström sanoi Ruotsin parlamentissa.
Tusk sanoi tiedotustilaisuudessa, että Puolalla on pitkät perinteet puolustusyhteistyöstä Suomen kanssa.
– Patria ja Rosomak ovat lippulaivaesimerkkejä hyvästä puolustusyhteistyöstä Suomen ja Puolan välillä.
Rosamak on Puolan antama nimi Patrian taisteluajoneuvoille, joita myytiin Puolan puolustusvoimille 2000-luvun alussa. Sittemmin Puola lähetti ajoneuvoja Ukrainaan.
Suomen ja Puolan suhteet ovat saaneet tuulta purjeisiinsa, sillä Puolasta on tullut Suomen Nato-jäsenyyden myötä Suomelle lähin sotilaallinen mahtimaa Natossa. Toisin kuin Saksa ja monet muut Euroopan maat, 38 miljoonan asukkaan Puola on panostanut puolustukseensa pitkäjänteisesti jo ennen Venäjän täysimittaista hyökkäystä Ukrainaan.
Orpon mukaan Puolan rooli mahdollisessa kriisitilanteessa olisi erityisen tärkeä Itämerellä.
– Me olemme samalla kentällä. Jos Eurooppaa vastaan joku esimerkiksi idästä hyökkäisi, niin kyllä se on Itämeren alue yhdessä, jota puolustetaan. Silloin meillä on aivan yhteiset intressit. Puolan rooli on aivan oleellinen.
Euroopalla kiire – ei voida luottaa pelkästään Yhdysvaltain tukeen
Orpo korosti, että kaikkein tärkeintä Euroopan kokonaisturvallisuuden kannalta olisi saada Euroopan puolustusteollisuus nopeasti käyntiin, koska tilanne Ukrainassa on huolestuttava ja vaarallinen.
– Meillä täytyy olla vastaus ja pidäke Venäjän kasvavaan ja ilmeiseen uhkaan Euroopan unionin maille. Me emme voi laskea puolustuksessamme vain USA:n varaan.
Myös Tusk korosti tilanteen vakavuutta. Hän sanoi, että Euroopan pitää nostaa puolustusmenoja radikaalisti.
– Euroopan, Suomen ja Puolan on oltava valmiina pahimpiin skenaarioihin. Euroopan on oltava valmis, sen pitää olla valmis puolustamaan itseään, Tusk sanoi.
Rajaturvallisuus nousi esiin
Tusk sanoi, että Venäjän rajanaapureiden tulee tiivistää yhteistyötä rajaturvallisuudessa. Hänen mukaansa Suomi ja Puola ovat valmiita vahvistamaan sellaista politiikkaa, jolla voidaan torjua laitonta maahanmuuttoa.
– Molemmat maat ovat päättäneet vahvistaa rajojaan asentamalla aitoja, sanoi Tusk.
Orpo sanoi, että Suomi näkee rajaturvallisuuden hyvin samalla tavalla Puolan kanssa.
– On selvää, että tarvitsemme EU-tason keinoja estää ja hallita tilanteita, joissa välineellistettyä maahantuloa käytetään meitä vastaan.